Nyt on aika kiittää mahdollisia tämän blogin lukijoita ja toivottaa hyvää kevättä. Koistinen nimittäin vetäytyy treenaamaan ja sijoittaa rajalliset verbaaliset paukkunsa erääseen toiseen projektiin. Kenties Sporttiteoria palaa myöhemmin, mutta tällä hetkellä aika aikaa kutakin...
Leijonat eteni tänään Vancouverissa välieriin. Se oli hyvä juttu se ja tänään on senkin takia oikein hyvä päivä muistuttaa, että älkää koskaan luopuko toivosta.
Näkemiin!
torstai 25. helmikuuta 2010
perjantai 19. helmikuuta 2010
Helmikuulumisia
Melkein puolitoista kuukautta on näköjään vierähtänyt edellisestä postauksesta, mutta ei tässä nyt ihan toimettomana sentään olla oltu. Koistinen on hilannut luunsa uudelle trendisalille, johon tuli tehtyä vuoden soppari. Jos sinne vielä nyrkkeilysäkin saisi, niin ehkä siellä voisi pärjätäkin.
Muutama kilo on tullut lisää, mutta ne tippuvat lähempänä vappua, jolloin olisi peräti ulkomaan leiri. Siellä pitäisi olla ns. elämän kunnossa, vaikka haasteena onkin tiivistahtinen vuorotyö. Mutta toisaalta nyt muuten nuo arkikuviot alkaisivat kai stabiloitua, joten ehkäpä se kompensoi tuon vapputavoitteen saavuttamisessa.
Juuri nyt Sporttiteoria elää mielenkiintoisia aikoja muutenkin kuin siksi, että meneillään ovat talviolympialaiset.
Muutama kilo on tullut lisää, mutta ne tippuvat lähempänä vappua, jolloin olisi peräti ulkomaan leiri. Siellä pitäisi olla ns. elämän kunnossa, vaikka haasteena onkin tiivistahtinen vuorotyö. Mutta toisaalta nyt muuten nuo arkikuviot alkaisivat kai stabiloitua, joten ehkäpä se kompensoi tuon vapputavoitteen saavuttamisessa.
Juuri nyt Sporttiteoria elää mielenkiintoisia aikoja muutenkin kuin siksi, että meneillään ovat talviolympialaiset.
lauantai 9. tammikuuta 2010
Tavoitteenasettelua
Lauantai-ilta yksin kotona nojatuolissa, stereoissa vanhaa jazzia, ulkona kirpeä pakkanen ja mielessä ajatukset siitä, mihin suuntaan tätä hommaa lähtisi jalostamaan vuonna 2010. Maraton on alkanut tuntua jotenkin vieraalta jutulta, eikä sitä oikein ymmärrä, miksi siihen aikoinaan niin kovin hurahtikaan.
Mutta mikä syy se sitten olisi, minkä takia itseään rääkkää?
Parempi kunto ja terveys? Kyllä toki, sivutuotteena, mutta eihän aktiivisinkaan liikunta varmuudella takaa, ettei sairastu tai joudu esimerkiksi johonkin onnettomuuteen.
Elämäntapa? On varmasti, mutta miksi se on tullut valituksi, joko tietoisesti tai alitajuisesti?
Nojatuolifilosofi Koistinen kaataa itselleen lisää jämäglögiä ja tunkee suuhunsa kuivahtanutta piparia. Sitten hän tajuaa, että sitä voi lyödä baaritiskillä tai poikain saunaillassa pöytään maratonin tulosluettelon, mutta se ei varmastikaan herätä kenessäkään samanlaista ihailua tai kiinnostusta kuin t-paidan hihan alta pilkottava hauis tai vaikka biitsillä tahdonalaisesti värähtelevä rintalihas, kuten Mattiesko Hytönenkin taannoisessa kolumnissaan osuvasti kirjoitti.
Ulkonäköhän se on, mikä ihmisten sosiaalisissa ympyröissä merkitsee hyvinkin paljon. Sitä kun ei ole tullut saatua Ferraria, niin lohduttaudutaan sitten sixpackilla, joka on periaatteessa kaikille suurinpiirtein samanlaisella uhrauksella saatavissa yhteiskuntaluokasta riippumatta. Toki geeneillä on merkitystä, mutta kuitenkin.
Koska asiat ovat, miltä ne näyttävät, Koistinen ottaa nyt missiokseen entistä sporttisemman ulkonäön metsästämisen. Hän katselee bodausvideoita Youtubesta ja ottaa selvää erilaisista treeniohjelmista. Hän sortuu ostamaan jopa hieman lisäravinteita, käyttääkseen niitä kohtuudella. Hän siis alkaa kehittää kroppaansa entistä systemaattisemmin vuonna 2010. Hän kirmaa myös sen maratonin, jos siltä tuntuu, mutta se ei ole enää päätavoite. Päätavoite on nyt yksinkertaisesti näyttää mahdollisimman hyvältä. Se on vähän vaikeasti mitattava tavoite, mutta se on toisen palaverin paikka.
On helpottavaa tunnustaa tosiasiat. Yksi oleellinen fakta on, että Koistinen on narsisti, mutta siinä ei ole mitään uutta.
Mutta mikä syy se sitten olisi, minkä takia itseään rääkkää?
Parempi kunto ja terveys? Kyllä toki, sivutuotteena, mutta eihän aktiivisinkaan liikunta varmuudella takaa, ettei sairastu tai joudu esimerkiksi johonkin onnettomuuteen.
Elämäntapa? On varmasti, mutta miksi se on tullut valituksi, joko tietoisesti tai alitajuisesti?
Nojatuolifilosofi Koistinen kaataa itselleen lisää jämäglögiä ja tunkee suuhunsa kuivahtanutta piparia. Sitten hän tajuaa, että sitä voi lyödä baaritiskillä tai poikain saunaillassa pöytään maratonin tulosluettelon, mutta se ei varmastikaan herätä kenessäkään samanlaista ihailua tai kiinnostusta kuin t-paidan hihan alta pilkottava hauis tai vaikka biitsillä tahdonalaisesti värähtelevä rintalihas, kuten Mattiesko Hytönenkin taannoisessa kolumnissaan osuvasti kirjoitti.
Ulkonäköhän se on, mikä ihmisten sosiaalisissa ympyröissä merkitsee hyvinkin paljon. Sitä kun ei ole tullut saatua Ferraria, niin lohduttaudutaan sitten sixpackilla, joka on periaatteessa kaikille suurinpiirtein samanlaisella uhrauksella saatavissa yhteiskuntaluokasta riippumatta. Toki geeneillä on merkitystä, mutta kuitenkin.
Koska asiat ovat, miltä ne näyttävät, Koistinen ottaa nyt missiokseen entistä sporttisemman ulkonäön metsästämisen. Hän katselee bodausvideoita Youtubesta ja ottaa selvää erilaisista treeniohjelmista. Hän sortuu ostamaan jopa hieman lisäravinteita, käyttääkseen niitä kohtuudella. Hän siis alkaa kehittää kroppaansa entistä systemaattisemmin vuonna 2010. Hän kirmaa myös sen maratonin, jos siltä tuntuu, mutta se ei ole enää päätavoite. Päätavoite on nyt yksinkertaisesti näyttää mahdollisimman hyvältä. Se on vähän vaikeasti mitattava tavoite, mutta se on toisen palaverin paikka.
On helpottavaa tunnustaa tosiasiat. Yksi oleellinen fakta on, että Koistinen on narsisti, mutta siinä ei ole mitään uutta.
lauantai 2. tammikuuta 2010
Sporttiteorian uudenvuodenpuhe
Miehet,
Vuosi 2009 päättyi traagisiin tapahtumiin espoolaisessa ostoskeskuksessa. On selvinnyt, että murhien (eikä minkään julkisuudessa käytetyn termin "ampumavälikohtauksen") motiivina oli, taas kerran, mustasukkaisuus.
Suonissamme virtaa testosteroni, kannamme alkukantaista biologista perimää emmekä voi kieltää vaistojamme. Naisen puolesta tai takia on ihan luonnollista tehdä jotain "järjetöntä", mutta väkivallan käyttöä on Koistisesta ainakin aika vaikea yhdistää mitenkään rakkauteen.
Miehet, jos tulee turpiin lemmessä, teitä vaikka petetään tai teidät jätetään, kestäkää se kuin nainen. Rypekää itsesäälissä aikanne älkääkä ensimmäiseksi tarttuko pulloon tai ainakaan pidemmäksi aikaa. Itkeminen ei ole pakollista mutta suositeltavaa. Jos ette ole shoppailuihmisiä, kuten ehkä lienee asia, menkää purkamaan pahaa oloanne vaikka salille. Siellä on usein nyrkkeilysäkki. Sitä saa lyödä.
Ja kun pahimmat haavat on nuoltu, voikin alkaa pitää huolta itsestään toden teolla. Hemmotelkaa itseänne. Älkää jääkö kotiin makaamaan, vaan olkaa edes jollain tavoin aktiivisia. Strippausluolat, nettiporno, laastarisuhteet ja muut sellaiset eivät ole pakollisia, mutta joissain tapauksissa ookoo. Varoituksena todettakoon, että näihin vieroitushoitoihinkin voi kuitenkin helposti jäädä koukkuun eikä se edistä pitkässä juoksussa asiaa.
Ja jos kostaa sille exälle välttämättä täytyy, paras tapa on seuraava: ottakaa tapahtuneesta opiksenne, kehittykää, vahvistukaa ja kasatkaa OMAN elämänne palikat uudelleen, entistä parempaan järjestykseen. Jos ette voi ystäviä olla, ignooratkaa häntä ennemmin kuin häiriköikö tai ahdistelko häntä. Ei teidän suhteenne ollut kaiken sen negatiivisen energian arvoinen.
Paras tietenkin olisi, jos ei tarvitsisi kenellekään kostaa, exälle saati sivullisille. Ei se sen vaikeampaa jumalauta ole. Ei siihen tukiryhmiä tai valtakunnallista suruliputusta todellakaan tarvita.
Vuosi 2009 päättyi traagisiin tapahtumiin espoolaisessa ostoskeskuksessa. On selvinnyt, että murhien (eikä minkään julkisuudessa käytetyn termin "ampumavälikohtauksen") motiivina oli, taas kerran, mustasukkaisuus.
Suonissamme virtaa testosteroni, kannamme alkukantaista biologista perimää emmekä voi kieltää vaistojamme. Naisen puolesta tai takia on ihan luonnollista tehdä jotain "järjetöntä", mutta väkivallan käyttöä on Koistisesta ainakin aika vaikea yhdistää mitenkään rakkauteen.
Miehet, jos tulee turpiin lemmessä, teitä vaikka petetään tai teidät jätetään, kestäkää se kuin nainen. Rypekää itsesäälissä aikanne älkääkä ensimmäiseksi tarttuko pulloon tai ainakaan pidemmäksi aikaa. Itkeminen ei ole pakollista mutta suositeltavaa. Jos ette ole shoppailuihmisiä, kuten ehkä lienee asia, menkää purkamaan pahaa oloanne vaikka salille. Siellä on usein nyrkkeilysäkki. Sitä saa lyödä.
Ja kun pahimmat haavat on nuoltu, voikin alkaa pitää huolta itsestään toden teolla. Hemmotelkaa itseänne. Älkää jääkö kotiin makaamaan, vaan olkaa edes jollain tavoin aktiivisia. Strippausluolat, nettiporno, laastarisuhteet ja muut sellaiset eivät ole pakollisia, mutta joissain tapauksissa ookoo. Varoituksena todettakoon, että näihin vieroitushoitoihinkin voi kuitenkin helposti jäädä koukkuun eikä se edistä pitkässä juoksussa asiaa.
Ja jos kostaa sille exälle välttämättä täytyy, paras tapa on seuraava: ottakaa tapahtuneesta opiksenne, kehittykää, vahvistukaa ja kasatkaa OMAN elämänne palikat uudelleen, entistä parempaan järjestykseen. Jos ette voi ystäviä olla, ignooratkaa häntä ennemmin kuin häiriköikö tai ahdistelko häntä. Ei teidän suhteenne ollut kaiken sen negatiivisen energian arvoinen.
Paras tietenkin olisi, jos ei tarvitsisi kenellekään kostaa, exälle saati sivullisille. Ei se sen vaikeampaa jumalauta ole. Ei siihen tukiryhmiä tai valtakunnallista suruliputusta todellakaan tarvita.
tiistai 22. joulukuuta 2009
RAUHAllista joulua!
Nyrkkeilykausi päättyi eilen koviin treeneihin, joka tuntui kunnolla käsissä tänäänkin. Kiitos porukalle, keväällä taas uudestaan huipentumanaan vapun Unkarin leiri...
Mutta nyt vetäydytään joulun viettoon. Sporttiteorian joulutervehdys olkoon jo edellisessä postauksessa mainittu John Lennonin laulu, joka on seuraavassa saanut kuvituksekseen erittäin koskettavan videon. Varoitus: videon materiaali saattaa oikeasti järkyttää herkempää katselijaa, mutta siitä huolimatta linkkaan sen tähän muistutukseksi, millaisessa maailmassa elämme. Maailmassa, jossa mm. tämän biisin tekijä joutui itsekin väkivallan uhriksi:
http://www.youtube.com/watch?v=RRBcwufAuQw
Vaikka harrastankin pienessä mittakaavassa nyrkkeilyä, rakastan silti rauhaa. Hyvää joulua!
Mutta nyt vetäydytään joulun viettoon. Sporttiteorian joulutervehdys olkoon jo edellisessä postauksessa mainittu John Lennonin laulu, joka on seuraavassa saanut kuvituksekseen erittäin koskettavan videon. Varoitus: videon materiaali saattaa oikeasti järkyttää herkempää katselijaa, mutta siitä huolimatta linkkaan sen tähän muistutukseksi, millaisessa maailmassa elämme. Maailmassa, jossa mm. tämän biisin tekijä joutui itsekin väkivallan uhriksi:
http://www.youtube.com/watch?v=RRBcwufAuQw
Vaikka harrastankin pienessä mittakaavassa nyrkkeilyä, rakastan silti rauhaa. Hyvää joulua!
lauantai 19. joulukuuta 2009
War is over
Vaikka Sporttiteoria on ollut hetken hiljaa, ei kuhina kirjoittajan päässä ole kokonaan hellittänyt kuitenkaan. Urheiltukin on minkä töiltä ja muilta kuvioilta on kerennyt, äskenkin ennen saunaa Koistinen vetäisi kevyen lenkin kirpeässä pakkassäässä ja eilisiltana oma treeni rauhoittuneella uimahallin salilla sujui upeasti joululaulujen soidessa radiosta. Lempijoulubiisiäni (John Lennonin Happy Xmas) ei vain kuulunut. Vaikka se pohjautuu traditionaaliseen Stewball -sävelmään, joka kertoo jostakin hevosesta, taipuu se Johnin käsittelyssä joululauluksi ilman päällekäyvää uskonnollisuutta sanomanaan yksinkertaisesti rauha ja ihmisten hyvä tahto.
Ja maassa rauha.
(Paitsi tuolla jossain naapurissa, jossa olisi oikeasti syytä harkita vakavasti sitä eroa ennen kuin toisiansa rupeavat tappamaan.)
Ja maassa rauha.
(Paitsi tuolla jossain naapurissa, jossa olisi oikeasti syytä harkita vakavasti sitä eroa ennen kuin toisiansa rupeavat tappamaan.)
torstai 10. joulukuuta 2009
Voimabiisit osa 4: Musta aurinko nousee
Jos Koistiselta kysyttäisiin, mikä laulu pitäisi nostaa kaikkien aikojen suomirock-klassikoksi, niin Juicen Grand Slamin kanssa vuonna 1985 levyttämä Musta aurinko nousee olisi vähintäänkin erittäin lähellä tuota titteliä. Kyseessä on maestron itsensäkin omassa tuotannossaan korkealle arvostama täydellinen musiikillinen teos, jonka kirjoittamiseen mies itse sanoi käyttäneensä yhdeksän vuotta. Tiedä sitten kuinka tosissaan hän oli, mutta ilmeisesti biisiä on hinkattu kuitenkin kauan, siksi helpolta se valmiina kuulostaa.
Juice teki monia kuolemattomia biisejä parisuhteesta ja tämä on kaikessa monitulkinnaisuudessaan yksi niistä. On toisarvoista, tarkoittaako tuo "musta" väriä, "minun mielestäni" vai "minusta", kuten on jossain väitelty.
Jos ajatellaan, että hyvä laulu on enemmän kuin säveliensä ja sanoituksensa summa niin tämä on juuri sitä. Video on tosin halvan ja jopa vähän pelottavan näköinen :-)
http://www.youtube.com/watch?v=96IfVK52J9I
Juice teki monia kuolemattomia biisejä parisuhteesta ja tämä on kaikessa monitulkinnaisuudessaan yksi niistä. On toisarvoista, tarkoittaako tuo "musta" väriä, "minun mielestäni" vai "minusta", kuten on jossain väitelty.
Jos ajatellaan, että hyvä laulu on enemmän kuin säveliensä ja sanoituksensa summa niin tämä on juuri sitä. Video on tosin halvan ja jopa vähän pelottavan näköinen :-)
http://www.youtube.com/watch?v=96IfVK52J9I
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)