tiistai 30. joulukuuta 2008

Teoriasta käytäntöön

Uusi vuosi tarkoittaa usein sitä, että tehdään lupauksia elämäntapojen parantamisesta ja ilmoittaudutaan oikein isolla joukolla liikuntaryhmiin, jumppiin tai liitytään kuntosalille. Innostusta riittää monilla jonkun aikaa, mutta jo muutaman kuukauden päästä tilaa on taas paikoissa enemmän, kun innostus hiipuu.

Omatkin elämäntapani olivat tuohon kolmekymppiseksi asti varsin kyseenalaiset. Sittemmin olen muun muassa laihtunut parisenkymmentä kiloa ja jättänyt esimerkiksi tupakan lopullisesti uskoakseni. Minä tiedän nyt, mikä minut on saanut tässä suhteessa muuttumaan ja miksi sen kuin vain syvennän harrastustani tai siis oikeammin sanottuna tätä uutta elämäntapaani. Valitettavasti sitä tulta en voi kenellekään siirtää, vaikka mielelläni sen tekisinkin. Sen kun on sytyttävä ihan itsestä. Uskon, että se on periaatteessa jokaiselle mahdollista, jos kerran minullekin.

En tule rasittamaan lukijoita, sikäli kuin sellaisia jostain ilmaantuu, liian yksityiskohtaisilla kuvauksilla harjoitteluohjelmilla, urheiluvälineanalyyseillä tai sen sellaisella materiaalilla, jota muualtakin kuten netistä löytyy pilvin pimein ja varmasti minua pätevämpien asiantuntijoiden välittämänä. Voin toki kerätä tuohon sivuun joitain linkkejä sitä mukaa kun luontevaa on.

Olkoon linkkikokoelma vaikka Sporttiteorian lyhyt oppimäärä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti