RAUHAllista joulua!

Nyrkkeilykausi päättyi eilen koviin treeneihin, joka tuntui kunnolla käsissä tänäänkin. Kiitos porukalle, keväällä taas uudestaan huipentumanaan vapun Unkarin leiri...

Mutta nyt vetäydytään joulun viettoon. Sporttiteorian joulutervehdys olkoon jo edellisessä postauksessa mainittu John Lennonin laulu, joka on seuraavassa saanut kuvituksekseen erittäin koskettavan videon. Varoitus: videon materiaali saattaa oikeasti järkyttää herkempää katselijaa, mutta siitä huolimatta linkkaan sen tähän muistutukseksi, millaisessa maailmassa elämme. Maailmassa, jossa mm. tämän biisin tekijä joutui itsekin väkivallan uhriksi:

http://www.youtube.com/watch?v=RRBcwufAuQw

Vaikka harrastankin pienessä mittakaavassa nyrkkeilyä, rakastan silti rauhaa. Hyvää joulua!

War is over

Vaikka Sporttiteoria on ollut hetken hiljaa, ei kuhina kirjoittajan päässä ole kokonaan hellittänyt kuitenkaan. Urheiltukin on minkä töiltä ja muilta kuvioilta on kerennyt, äskenkin ennen saunaa Koistinen vetäisi kevyen lenkin kirpeässä pakkassäässä ja eilisiltana oma treeni rauhoittuneella uimahallin salilla sujui upeasti joululaulujen soidessa radiosta. Lempijoulubiisiäni (John Lennonin Happy Xmas) ei vain kuulunut. Vaikka se pohjautuu traditionaaliseen Stewball -sävelmään, joka kertoo jostakin hevosesta, taipuu se Johnin käsittelyssä joululauluksi ilman päällekäyvää uskonnollisuutta sanomanaan yksinkertaisesti rauha ja ihmisten hyvä tahto.

Ja maassa rauha.

(Paitsi tuolla jossain naapurissa, jossa olisi oikeasti syytä harkita vakavasti sitä eroa ennen kuin toisiansa rupeavat tappamaan.)

Voimabiisit osa 4: Musta aurinko nousee

Jos Koistiselta kysyttäisiin, mikä laulu pitäisi nostaa kaikkien aikojen suomirock-klassikoksi, niin Juicen Grand Slamin kanssa vuonna 1985 levyttämä Musta aurinko nousee olisi vähintäänkin erittäin lähellä tuota titteliä. Kyseessä on maestron itsensäkin omassa tuotannossaan korkealle arvostama täydellinen musiikillinen teos, jonka kirjoittamiseen mies itse sanoi käyttäneensä yhdeksän vuotta. Tiedä sitten kuinka tosissaan hän oli, mutta ilmeisesti biisiä on hinkattu kuitenkin kauan, siksi helpolta se valmiina kuulostaa.

Juice teki monia kuolemattomia biisejä parisuhteesta ja tämä on kaikessa monitulkinnaisuudessaan yksi niistä. On toisarvoista, tarkoittaako tuo "musta" väriä, "minun mielestäni" vai "minusta", kuten on jossain väitelty.

Jos ajatellaan, että hyvä laulu on enemmän kuin säveliensä ja sanoituksensa summa niin tämä on juuri sitä. Video on tosin halvan ja jopa vähän pelottavan näköinen :-)

http://www.youtube.com/watch?v=96IfVK52J9I

Tarinaa alkoholisoituneesta basistista

Otetaanpa pitkästä aikaa käsittelyyn elokuva. Nimittäin tuli viimein hankittua DVD:nä Mika Kaurismäen Zombie ja Kummitusjuna, jonka näin viimeeksi 90-luvun alkupuolella teatterissa. Muistelin kyseessä olleen erinomaisen suomifilmin, ja nyt oli tartuttava härkää sarvista ja tarkistettava, kuinka leffa on kestänyt aikaa.

Hyvinhän se. Kyseessä on upea alkoholismin, maailmantuskan ja eristyneisyyden kuvaus, jossa kuitenkaan ei ryvetä liian syvissä tai tummissa vesissä (vaikka aihe rankka onkin). Erityismaininta on annettava Matti Pellonpään roolisuoritukselle Harrina, joka yrittää pelastaa basistikaverinsa Kummitusjunalta. Loppupuolen Istanbul-jakso on visuaalisesti ja tunnelmaltaan hienoa harmautta, joka sopii tähän marraskuuhun kuin nyrkki silmään. Ja tarinan kiteyttää ja liimaa täydellisesti tämä biisi:

http://www.youtube.com/watch?v=MxzejQlnPaM

Ohjaaja itse kertoo ekstroissa leffan olevan tärkeän henkilökohtaisesti. No, onhan se allekirjoittaneellekin. Sporttiteorian viisi tähteä!

Innoilua

Nyt alkaa uusi majapaikka hahmottua. Ihminen tarvitsee kodin, ja sitä on ollutkin kiva sisustaa. Heteromieskin voi näköjään vapaaehtoisesti maleksia Stockan valaisinosastolla ja katsella Liv-kanavalta Sisustuskoulu -ohjelmaa...

Tarkoitus oli sisustaa asunto askeettisesti ja lähteä liikkeelle jo olemassaolevilla palikoilla. Näin tehtiinkin, mutta silti kämpästä uhkaa tulla hyvin varusteltu ja mukava, ilman suurempia hankintoja. Muutama ostos toki on tehty, mutta enemmän pääosassa on ollut mielikuvitus. Kämppä on asukkinsa näköinen ja se tukee hänen liikuntaharrastustaan, joka elpyy täyteen kukoistukseensa ensi viikolla, kun tämä siirtymävaihe ja yhdet pikkujoulut on saatu pois alta.

Ellei sitten se sikaflunssa iske, mutta sekin on sitten mukavampi sairastaa viihtyisässä kodissa.

Uusi alku

Elämä on valintoja. Hetken hakemisen jälkeen alkaa löytyä taas uusi sävel tähän touhuun. Nyt hoidetaan muutto alta pois ja sitten treenataan paremmin kuin ikinä.

Uusi ympäristö motivoi varmasti sekä muutkin uudet kuviot. Käytännössä about kaikki on mennyt uusiksi, myös mies itse osittain. Maratonhaaveen tilalle on pikkuhiljaa uinut uusi kuntoilutavoite, mutta se vaatii hieman perehtymistä...

Siihen palataan, kun Sporttiteorian toimitus on saanut konttorinsa muutettua!

Talvea odotellessa

Sateinen syksy on jo pitkällä, kun kellojakin viime yönä siirrettiin. Jotenkin sitä toivoisi sellaista kaunista vanhanajan talvea, jossa olisi myös valoa. Vaikka tässä olikin jonkinlaista treenitaukoa, ja varmasti ihan syystä, taas tuntuu se sama vanha kutina päästä normaaliin rytmiin kiinni.

Löysin netin uumenista upean talvikuvan, joka on otettu auringonnousun aikaan Porkkalassa viime tammikuussa. Kuvaaja, Rob Orthen, toivoo että vaikka sen esittämä talvi jäätäisikin luita, niin samalla kuva kuitenkin lämmittäisi sielua. Juuri näin se tekee. Nouseva aurinko, uusi aamu ja sulava jää!

Kyseinen kuva on nyt Sporttiteoriaan kirjoittavan läppärin työpöydän taustakuvana, ja se antaa varmasti potkua talven treeneihin.

Taivas ja helvetti

Uskottava se on, että tänäkään vuonna ei sitten vielä maratonia menty. Se oli yksi uudenvuodenlupauksistani. Ne kaksi muuta puolijulkista lupaustani eli uuden työn ja uuden asunnon sentään sain jollain ilveellä hoidetuiksi, joskin ihan eri tavalla kuin vuosi sitten kuvittelin. Elämä yllättää välillä.

Olisi hyvä, että olisi jonkinlainen treenirauha, elämä sen verran stabiilia, että voisi keskittyä paremmin tai että energiaa ei hukkuisi turhaan perusasioiden pyörittelyyn. Toisaalta ne perusasiat muodostavat kai sitten itse elämän tai ainakin ison osan siitä.

Vuoden tai oikeastaan parin aikana on tullut seilattua taivaan ja helvetin välistä reittiä turhan tiuhaan. Molemmat paikat häiritsevät keskittymistä. Tämä seilaaminen on osaltaan luonnekysymys, sillä joillakin meistä taivaan ja helvetin väli on yksinkertaisesti lyhyempi, mutta myös olosuhteiden sanelemaa. Josko sitä joskus olisi niin kova luu, että mikään ei häiritsisi keskittymistä? Siihen tuskin kuitenkaan koskaan pystyy. Ja pitäisiköhän edes olla täysin zombie? Molemmat paikat, taivas ja helvetti, ovat tarpeellisia.

Jin & jang.

Voimabiisit osa 3: Koneeseen kadonnut

Silloin kun elämä potkii päähän ja potee angstia, on hyvä hikoilla itsestään ulos huonot fiilikset. Silloin on paikallaan kuunnella jotain energistä musiikkia, jonka sanoma on kuitenkin jotain ihan muuta kuin sitä, kuinka fantastista tämä kaikki on. Ei se vain toimi, jos työttömyys, ihmissuhdeongelmat, epäoikeudenmukaisuus tai joku muu vastaava vaatii fyysistä prosessointia.

Apulanta on tällöin erittäin hyvä vaihtoehto. Koistisella on hyvin tarkoitukseen käynyt Koneeseen kadonnut -biisi, jonka rivi "kipu kuolee huutamalla alastomana lattialla" kiteyttää varmaan osuvasti sen, mitä tällä postauksella haluan sanoa, joskin se kipu kuolee tai ainakin huomattavasti lievenee huutamattakin liikkumalla verkkareissa. Toinen hyvä tuskan parahdus on samalla levyllä oleva Viisaus ei asu meissä.

Eli Sporttiteorian päivän, vähän joukoturkkamainen, vinkki tehokkaampaan treeniin on: elä vittumaista elämää! Sitä ei vain jostain syystä noissa trendikkäissä alan lehdissä kylläkään hirveästi hehkuteta...

http://www.youtube.com/watch?v=ZEB5Ypqg34A

Pyyhe kehässä

Puhutaanpa nyrkkeilystä. Toki vähän kuvaannollisesti, mutta kuitenkin.

Sinut on tyrmätty tai oikeastaan sinut on nuijittu keskeytyskuntoon, jolloin kyseessä on tekninen tyrmäys. Lähdit täysin valmistautumatta matsiin, joka kesti suurin piirtein puolitoista erää. Kamppailu oli jo melkein heti alusta asti yhtä tuskaa, ja nyt on pyyhe heitetty kehään.

Kysymys kuuluu, mitä sitten tapahtuu.

Tappio on karvas pala. Sen sulattaminen vie aikansa. Mutta ehkä jonakin päivänä huomaat motivoituneesi taas uuteen kohtaamiseen. Ja silloin olet toivottavasti viisaampi ja olet paremmin harjoitellut siihen. Raunioille kun ei voi rakentaa vaan perustan täytyy olla kunnossa.

Ehkä niin tapahtuu, jonakin päivänä, mutta joskus tulee vaan aika parannella haavoja, ja aika ne kai parantaakin.

Aika pysähtynyt

On jännää, miten jälkikäteen ajateltuna kaikki tuntuu niin selvältä. Kaikki nuo alitajuisetkin pienet teot ja valinnat ovat vieneet sinua tiettyyn suuntaan, vaikka olet yrittänyt muka viedä tapahtumia juuri toisaalle. Mutta jos et ole ollut siinä sydämestäsi ihan täysillä mukana, ei se vaan voi toimia eikä se näennäisestä tahdostasikaan huolimatta vain yksinkertaisesti lennä.

Toistaiseksi maratonsuunnitelma haudattu. Niin on käynyt ennenkin. Mutta vielä unelma elää...

Tahto lentää

Alla mainitun friikkishown yhteydessä järjestetään seuraavana päivänä "Suspension Sunday", jolloin sadalla eurolla pääsisi kokeilemaan lentämistä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että sinut hilataan lihakoukuilla esimerkiksi selkänahastasi kattoon roikkumaan.

On myönnettävä, että hetken ajatus tuntui bisarriudessaan jopa houkuttelevalta, mutta ehkä Koistinen sittenkin sijoittaa tuon summan vaikka sen maratonin osallistumismaksuun. Ja jos se rahasta on kiinni, masokiminsa rajoja voi kokeilla ilmaiseksi vaikka kuuntelemalla riittävästi noita uusia Volkswagen Polon "ison auton tuntu" -radiomainoksia.

Lisäsyy pohtia onko urheilu hallinnut ehkä vähän liikaa elämääsi

Otetaan nyt vielä yksi raportti Koistiseen liittyen, koska se kuvaa jotenkin sitä, kuinka tässä on tasapainoiltu terveen liikunnan ja ehkä vähän överiksi lipsahtaneen elämäntavan välillä pari viimeisintä vuotta.

Kävin eilen uimahallissa ihan vaan kokeilemassa, kuinka se kone lähtisi käyntiin flunssan loppumetreillä. Kuntosalin jälkeen riisuuduin mennäkseni saunaan, kun viereisen kaapin herra katseli minua ja kyseli näinkö televisiosta edellisillan Arto Nybergiä. Sanoin, että joskus toki sitä tulee katseltua, mutta kyseinen jakso jäi väliin. Hän sanoi, että muistutan niin kovin olemukseltani sitä yhtä siinä haastateltua kaljua. Kyseessä oli friikkisirkuksen tyyppi, jonka porukan showhun kuuluu kaikkea masokistista toimintaa... Lävistyksiä, tulennielentää, painon heiluttelua tiedätte kyllä millä ja sen sellaista muuta pikku King of Pain -kivaa.

Pisti kieltämättä miettimään, kuinka masokisti loppujen lopuksi sitä itsekin on. Olisihan sitä voinut hallireissu jäädä väliinkin, olihan sitä flunssaakin vähän vielä.

Lisäksi se pisti aprikoimaan, että pitäisiköhän noiden show kuitenkin käydä vilkaisemassa ja toteamassa mahdolliset yhteneväisyydet itse:

http://www.sideshowseminar.com/

Voimabiisit osa 2: I Saved the World Today

Jos satuit huomaamaan "jin & jang -postauksen" vähän alempaa, tässäpä seuraa myös hyvä esimerkki tällaisesta dualismista.

Nimittäin on biisejä, jotka nopealla rytmillään ja energiallaan saavat puristamaan vielä sen yhden ylimääräisen pisaran irti. Mutta tarvitaan välttämättä myös niitä toisenlaisia biisejä, slovareita, jotka rentouttavat, antavat hengityksen hieman tasaantua ja suovat näin pienen lepohetken ennen seuraavaa pyrähdystä. Olisi hyvä, jos näitä biisejä ripottelisi lenkille soittimeen muutamia, ja olisi hyvä, jos yksi niistä olisi Eurythmics-duon I Saved the World Today (levyltä Peace, 1999).

Miksikö?

No siksi, että kyseinen laulu on sellainen, joka vie kuulijansa vastalauseista huolimatta reiluksi neljäksi ja puoleksi minuutiksi pois tästä pahasta maailmasta, utopiaan, jossa aseet on riisuttu, kaikki on hyvin ja ihminen onnellinen. Sellaisen illuusion aikaansaamiseksi tarvitaan hieno melodia jousitaustoineen sekä Annie Lennoxin upea ääni ja luontainen karisma, joka jättää kyllä nämä nykyiset madonnakopiot kylmästi paitsioon. Sen illuusion koettuaan jaksaa taas painaa kohti seuraavaa ylämäkeä samalla näin kaljupäänä käännellen biisin kertsi muotoon, jossa parturoidaan maailma :-)

http://www.youtube.com/watch?v=vueJNE3y0iA

Voimabiisit osa 1: Koska sydän sanoi niin

Nykyään mp3-soitinten aikakaudella musiikkia on mahdollista ottaa helposti mukaan lenkeille ja salille antamaan vielä ylimääräistä tsemppiä yksinäisiin treeneihin. Nyt Sporttiteoriassa startatkoon uusi sarja, joka esittelee käytännössä hikitestattuja voimabiisejä. Kunnian saa aloittaa Pelle Miljoona, jonka biisin Koska sydän sanoi niin soidessa Koistinen lupaa juosta aina, vaikka olisi kuinka hapoilla.

Biisihän löytyy Pellen klassikkoalbumilta Moottoritie on kuuma vuodelta 1980, jossa soitti vielä mm. Andy McCoy. Se on ylistys elämänjanolle ja hetkessä elämiselle. Siinä tuoksuu vahvasti nuoruus, mutta myös tällainen vähän varttuneempi setä voi löytää tekstistä näkökulman, joka hyväksyy myös tehdyt virheet. Biisi on melko simppeli, mutta helvetin energinen. Jatkuva liike tai rauhattomuus on biisille tunnusomaista, kuten useammassa muussakin levyn biisissä (Moottoritie on kuuma, Juokse villi lapsi, Vapaus on suuri vankila). Ollakseen hieman päälle parikymppisten punkkareiden tuotos, tämä(kin) kappale osoittautuu yllättävän viisaaksi:

http://www.youtube.com/watch?v=64k8wUcwLf0

Elämäntaiteilijat

On ihmisiä, jotka saavat kasaan elämästään sen risaisuudesta ja usein lyhykäisyydestäkin huolimatta tietyn taiteellisen kokonaisuuden. Suomessa esimerkiksi Juice ja Peltsi olivat epäilemättä heitä. Usein vähän pidättyväisistä briteistä tähän kategoriaan kuuluu julkkiskokki Keith Floyd, joka poistui maanantaina keskuudestamme.

Keithin elämä oli vaiheikas neljine avioeroineen ja monine ammatillisine käänteineen. Tuskin tarvitsee olla mikään suuri oraakkeli, jos arvaa että miehen boheemilla elämäntyylillä oli varmasti asiaan vaikutusta.

Joka tapauksessa Koistiselle välittyi Suomessakin nähdyistä kokkiohjelmista hänestä älykkään, tuntevan, huumorintajuisen ja sivistyneenkin persoonan kuva. Lisäksi vieläkin jossain varaston kätköissä taitaa olla miehen kirjoittama teos Kaikki kankkusesta, joka on asiaan syvästi perehtyneen tutkijan tarkkanäköinen yhteenveto meille niin monille läheisestä ilmiöstä.

Kokkiohjelmissaan Keithin tyyli oli suorapiirteisen näpräämätön ja niissä mentiin fiiliksen, toki usein liikuttuneen, mukaan. Joka tapauksessa ohjelmat olivat erittäin viihdyttäviä ja niissä oli myös se matkailuaspekti.

Bon voyage, Keith! Uusintoja vesi kielellä odotellen...

Narsismi R.I.P.

Kun kuntoilusta uhkaa tulla uskonto tai kun se alkaa hallita liikaa muita tekemisiä, on aika tehdä asialle jotain. Sporttiteoria jatkaa, jos jatkaa, urheilun parissa, mutta korkeintaan yleisellä tasolla. Koistisen oman henkilökohtaisen kondiksen kehityksen selvittely tällä foorumilla kuitenkin loppui tähän. Ainoa poikkeus asiaan sitten, kun se maraton on menty joskus läpi - jos on. Siitä tulee sitten spesiaaliraportti, mutta alkaa ainakin tämän vuoden mahdollisuudet siihen olla muutenkin jo aika vähissä.

Spesiaaliraporttia odotellessa tämä blogi tulee käsittelemään jatkossa muita mielenkiintoisia asioita maan ja taivaan väliltä, joista koostuu elämän koko kirjo ja sen suola. Bloggailu on kuitenkin ihan kivaa. Ja kuntoilu myös, mutta sitä jatketaan nyt enemmän privaatisti, sillä narsistia ei jaksa kukaan.

Liftiä ilmassa

On kaksi vastakkaista toisiaan täydentävää voimaa. Alamäkeä seuraa myötämäki. Valo ja varjo. Mies ja nainen. Ilman vastakkaisia varauksia ei energia liiku...

Selvästi huomaan taas navan vaihtuvan, kun downforce alkaa olla takana päin ja innokkuus valtaa jälleen alaa flunssan jäätyä toivon mukaan yllättävän lieväksi - tällä kertaa ainakin. Huomenna mennään taas nyrkkeilemään!

Elämästä ja urheilusta saa riemun ja kyyneleen, sillä ilman toista ei ole toista. Siinähän sen mielenkiintoisuus.

Downforce

No eipä tämä varmaankaan se H1N1 ole, kai sitä muuten makaisi jo punkan pohjalla. Onpahan vaan taas kerran se vaihe, jolloin kuormitus on mennyt yli ja iskee pieni väsy ja jokin infektio. Eikä voimien hupeneminen nyt pelkästään urheilusta ole, vaikka toki on tullut treenattua jonkin verran.

Oireina flunssankaltaiset oireet, pieni masennus ja jaksamattomuus eli mikään ei oikein kiinnosta. Ruokahalu(kin) vähän kadoksissa ja nukkuminen niin ja näin. Tämä on tämän elämäntyylin hinta, että välillä se saattaa mennä tähän. Aktiivisemmalla kuntoilijalla kun voi olla loppujen lopuksi herkkä mielen ja ruumiin instrumentti. Mutta on tämä parempi vaihtoehto kuin 24/7 apatia...

Eli nyt otetaan vähän iisimmin ja ollaan optimisteja. Juurikin kävin hakemassa syksyn salikortin jo aiemmin buukatun nekkailun ( 1 krt/ vko) lisäksi. Siihen vielä lenkkiä, uintia ja sulkapalloa, niin alkaa syksyn paketti olemaan kasassa. Uskon, että tästä noustaan nopeasti ja ruoka ja treeni taas maittaa kohta. Välillä siihen pitää turtua, jotta siitä osaa taas nauttiakin.

Ja jos perjantain nyrkkeilytreenit menivät tästä infektiosta huolimatta niinkin hyvin kuin menivät, niin miehen on periaatteessa pakko olla kuosissa!

Riskit

Kun lukee lehtiä, voisi uskoa, että ei ole mitään niin vaarallista kuin urheilu. Veteraanipainija menehtyi sairaskohtaukseen kesken kamppailun matolle Suomessa ja futaaja kentälle Tsekeissä. Lisäksi 19-vuotias seiväshyppääjä kuoli saamiinsa vammoihin Jenkeissä pudottuaan ohi patjan.

Itsekin pohdin rehkimisen riskejä, kun mietin menenkö tänään nyrkkeilytreeneihin, vaikka eilen ja tänään on ollut epänormaalin löysä, vetämätön ja semikipeä olo, juuri sellainen että flunssaa pukkaisi (sikako?). Toisaalta piru kuiskii korvaani, että mikä ei tapa, vahvistaa. Eli olepas nyt kova kaveri, ja jos peräti se nirri lähtee urheillessa, niin onko oikeastaan parempaa tapaa poistua kuin ns. suorilta jaloilta. Mutta taidan sittenkin kuunnella järkevämpää puoltani, joka ei pelkää mutta tajuaa, että eipä sen treenin hyöty ole kaksinen, jos kroppa jo valmiiksi huhkii pöpöjä tai ylirasitusta tms. vastaan. Eli tänään korkeintaan pientä ulkoilua, jos jotain nyt välttämättä tarvitsee tehdä.

Vuoden ahkerin treenaaja -palkinto

Pysti taitaa mennä kyllä tällä kaudella ohi, pääasiassa vuorotöiden takia. Mutta siitä huolimatta pyritään käymään boksailemassa mahdollisimman usein nautiskelemassa. Eiliset treenit olivat erittäin piristävät - ja rankat. Vaikka sitä kuinka lenkkeilisi ja kävisi kesällä salilla, nyrkkeily on sen verran kokonaisvaltaista touhua, että niin vain tänään ollaan oltu mukavasti voipunut. Siitä huolimatta kävin tänään ennen saunaa kesän varmaan melko lailla viimeisellä rullaluistelulenkillä.

Se on tämä elämän kiertokulku, kun yksi tulee ja toinen menee.

Release the beast!

Huomenna viimein alkaa omalla kohdalla nyrkkeilykausi. Edellisestä sessiosta on vierähtänyt vähintään neljä ja puoli kuukautta, joten into on kova ja pieni jännistyskin tuntuu päällä. Kesää ei ole laiskoteltu, kun ei ollut edes lomaa. Terasseilla ja grillin äärellä ei ole istuttu vaan kaikki liikenevä ”ylimääräinen” vapaa-aika on yritetty viettää omatoimisen harjoittelun parissa. Huomenna on hyvä testata, mihin kondis riittää vai onko sitä missään iskussa sittenkään.

Töiden takia eilinen ja tänään olivatkin lepopäiviä, joten huomenna ollaan varmasti kuin varsa kevätlaitumilla.

Vieläköhän sitä edes muistaa, kuinka ne käsisiteet sidotaan? Millainen se olikaan se salin huumaava tuoksu?

Filosofi istui käsi poskella ja mietti

Niin vain Audi-mies sai muutamalla naistenlehtikommentillaan koko valtakunnan sekaisin, mutta kun Tuomas Nevanlinna tyrmää meidät kuntoilijat johtavan sanomalehden kulttuurisivuilla, asiasta ei revitä lööppejä. Vaan Sporttiteoriapa repii:

JULKKISFILOSOFI RAIVOSTUTTI BLOGI-KOISTISEN: "HESARIN LUKEMINEN LOPPUI TÄHÄN!"

(Eihän se oikeasti kuitenkaan lopu. Mistä muualta sitä saisi päivittäisen annoksen Fingerporia?)

Jos oikein ymmärsin, Nevanlinna pitää kuntoilijoita kuolemanpelkoisina orjina, jotka ovat keskinkertaisuuksia siinä mitä tekevät. Sen sijaan huippu-urheilua hän kertoo ihailevansa korkeakultturina ja esimerkiksi Usain Boltin suvereenisuutta. Minä voisin puolestani todeta, että Sokratesta minäkin ihailen juuri sen suvereenisuuden ja merkittävyyden tähden, mutta annan myös Nevanlinnan ihan vapaasti esitellä aivoituksiaan enkä pidä sitä julkisena masturboimisena, joksi hän kuntoilun lähestulkoon luokittelee. Sitäpaitsi kun aivot saavat tarpeeksi happea, myös filosofointi luonnistuu varmasti vieläkin paremmin. Eli ulos vaan sieltä sen punkkulasin ja Canal Plus Sportin takaa, Tuomas! Lähde mukaan lenkille, niin voisimme samalla keskustella syvällisesti vaikka siitä, kuinka tällainen pikku blogi voisi jatkossa saada apurahoja tai mieluiten suoraan sen Finlandia-palkinnon.

Ja huippuunsa viritettyjä aivoja tai äärimmilleen vietyä fyysisyyttä enemmän ihailen itse yksilöitä, joissa yhdistyy sopivassa suhteessa hauis ja järki.

http://www.hs.fi/juttusarja/nevanlinna/artikkeli/Urheilun+iloja/1135248810827

Tärkeä päivä

Tänään ei otettu lenkille mp3-soitinta mukaan vaan hölkättiin ihan vaan hiljaisuudessa. Sadekuuron yllättäessä muistelin menneitä aikoja, jolloin urheilu ei ollut kovin tärkeässä osassa. Silloin oli muuta, se oli silloin, eikä sitä ole syytä jäädä sen enempiä pohtimaan. Elämä lipuu eteenpäin, mutta jotkut ihmiset eivät unohdu vaikka itse muuttuisikin.

En enää muista, satoiko viisi vuotta sitten näihin aikoihin. Saattoi hyvinkin olla.

Rytkyt

Niitähän Rädynkin Sepolla oli kisamielen sijan kassissaan matkalla olympialaisiin. Niitä on myös Koistisella, eivätkä ne pääsääntöisesti ole todellakaan viimeisimmän muodin mukaisia teknisiä huippuasusteita vaan ihan tavallisia verkkareita ja huppareita. Näitä pesukone pyörittää lähes taukoamatta, ja taistelussa pinttynyttä kuonaodööriä vastaan auttaa toivon mukaan myös kemikaalit sekä raitis ulkoilma.

Hupparit ovat kyllä vaatteista monikäyttöisimpiä, varsinkin kaljulle kuntoilijalle. Eivät ne välttämättä itse aktin aikana toimi parhaiten, paitsi ehkä kylmällä kelillä lenkillä, mutta siirtymä- ja lämmittelyvaatteina kuin junan vessa. Ja kalju puolestaan on varmasti käytännöllisin hiusmuoti tässä elämäntyylissä...

Salaisia aseita

Koistinen oli shoppailemassa farkkuja samaan aikaan kun keihäsmiehet kisasivat MM-tittelistä. Jälkikäteen ajateltuna valinta oli aivan oikea. Television äärellä olisi itkettänyt varmasti enemmän.

Ei löytynyt kavereilta näköjään salaisia aseita löysistä hihoistaan Thorkildsenin varalle, mutta Koistinen paljastaa sopivien farkkujen löytymisen herkistämänä ja uusimman Kaurismäen samalla reissulla tsekanneena nyt kaksi omaansa matkallaan syvempään atleettisuuteen:

1) Masai-kengät. Melko staattista seisomatyötä tekevälle iskiasvaivaiselle miekkoselle ollut hyvä ostos, vaikkakin kallis. Testattu koko kesä hyvin tuloksin.

http://fi.swissmasai.fi/

2) Vibraatiolaite. Tämä kotisalilta löytynyt vibraattori on rentouttanut mukavasti. Korostetaan kuitenkin, että kyseessä on ihan ulkoisesti ja verkkovirralla toimiva laite.

Kaikkia keinoja käytetään ja uusiakin koko ajan aktiivisesti etsitään, mutta raja vedetään edelleenkin dopingiin ja jopa lisäravinteisiin ja siihen mihin rahat riittää, eli ainakin pidemmät ulkomaan leiritykset ovat toistaiseksi jäissä.

Pörssitiedote

Sporttiteoria hakee jatkossa entistä aktiivisemmin uusia markkinaosuuksia investoimalla nyt mainontaan. Siksi liityimme tänään blogilistalle. Odotamme innolla uutta yhteistyötä foorumin kanssa. Ketään ei tulla irtisanomaan näiden uudelleenjärjestelyjen johdosta.

Lisätietoja:

www.blogilista.fi

Todellisuuspakoa

Sikainfluenssa tulee. Talous syöksyy ja elintaso romahtaa lopullisesti. Ilmasto lämpenee ja maapallo tuhoutuu. Näiden skenaarioiden vastapainoksi suorastaan huudetaan Big Brotheria, Salkkareita ja yleisurheilukisoja. Myös Jessica Simpsonin korkkarit ja Lindsay Lohanin shortsit pistävät silmään lehteä lukiessa, ihan sen tehtaan lakkauttamisesta kertovan yhden palstan vieressä.

Vaan joulukuussahan on luvassa todellisuuspakoa oikein isosti, kun ensi-iltaan tulee Avatar. Se on megascifiohjaaja James Cameronin useamman vuoden työstämä huippukallis leffa, joka tulee ennakkohehkutuksen mukaan viemään elokuvan teknisyyden jälleen uudelle tasolle, kuten teki miehen Terminatorkin aikoinaan (varsinkin se kakkonen). Toivotaan myös, että tarina ja henkilöhahmot kiinnostavat. Hieman kyllä pelottaa, sillä ennakko-odotuksia on nyt rainalle ladattu kuin Evilän kisamenestykselle.

Tänään on joka tapauksessa päivä, jolloin olisi mahdollisuus nähdä valituissa teattereissa vartin verran pätkiä tuosta vaihtoehtoisesta todellisuudesta. Meille, jotka eivät halua mennä kurkkimaan liikaa tai ehdi, riittänee traileri. Onhan se kyllä melko lupaava:

http://avatar-trailer.blogspot.com/

Joku jo luonnehtikin trailerin perusteella Avatarin sisältöä näin: "Paha avaruusjalkaväki ampuu dinosauruksella lentäviä sinisiä rastahippejä, jotka haluu vain rauhaa!" Mutta ensi pyhänä olisi tarkoitus paeta todellisuutta Mika Kaurismäen uusimmalla. Se kertoo kai vaikeasta erosta.

Päässä tuulee ja ajatuksia sataa

No johan nyt, kun olisi paljon asiaa, josta olisi kiva kirjoittaa tänne. Luovuus suorastaan tahtoo pursuta ulos. Ihmeiden aika ei ole näköjään ohi.

Mutta kerrotaan nyt kuinka toissapäivänä eli sunnuntaina kävin ensin salilla vetäisemässä oikein tappotreenin, pitkästä aikaa. Lämmittelin 8 minuuttia ja 22 sekuntia juoksumatolla. Saman ajan oli nimittäin Jukka Keskisalo juossut hetkeä aiemmin Berliinin MM-kisoissa. Tosin hän juoksi samassa ajassa tuplamatkan eli 3000 m ja vieläpä pomppi esteiden yli... Sitten siirryin nyrkkeilynomaisiin kuntopiiriharjoitteisiin. Tein 3 patteria, joissa jokaisessa oli kolme liikettä. Pattereissa oli lisäksi kolme sarjaa. Sykettä pidin koko ajan korkealla lyömällä säkkiin ja hyppimällä välissä narua. Iltapäivällä olinkin syystä ihan puhki, mutta matalalla lentäneet Hornetit sun muut helvetinkoneet estivät päivänokosaikeeni. Niinpä lähdin ajelemaan areenalle, koska sulkapallokausikin alkoi. Kauden ensimmäinen (!) juoksuaskel kramppasi pohjetta niin, että luulin toukokuun 2008 vamman jalkapallokentältä toistuneen. Silloin jälki oli tällaista:


Onneksi nyt selvisin säikähdyksellä ja olin kentällä loppuun asti. Eihän se peli kulkenut yhtään, mutta hyvät hiet tuli silti pintaan.

Ja nytpä sitten ollaankin kuljettu pari päivää totaalisen romuna. Tänään kuitenkin elvytin itseäni jälleen uimahallissa, jossa kuuntelin sivukorvalla kuinka ukot ruotivat pakolaispolitiikkaa ja sotahistoriaa. Seuraavaksi säntään kotitöiden kimppuun ja huvitan samalla itseäni vaikka muistelemalla, kuinka sunnuntaina sulkiskentällä yksi kaveri vertasi yläfemmoja jaellessamme hikistä ja lämmintä kättä Timo Jutilan pelin jälkeisiin alasuojiin.

Kyseinen metafora ei ole jättänyt minua vieläkään rauhaan, joten kiitos vaan.

Sporttiteoria satsaa visuaalisuuteen

Nyt pannaan elämä risaiseksi ja julkaistaan oikein kuva. Ja kun Sporttiteoria ensimmäisen kuvansa julkaisee, se luonnollisesti esittäköön kahta miestä turkkilaisessa kylpylässä.

Koistinenkin palkitsi itsensä tänään tiukan työviikon jälkeen uimahallin höyrysaunalla ja hierovalla altaalla. Myös muutama varvi vesijuoksua vedettiin ja ihmeteltiin samalla, kuinka supisuomalainen uimahalli olikin lauantaiehtoona kuin kansojen sulatusuuni. Paikalla oli mm. niin venäläistä kuin afrikkalaistaustaistakin ihmistä. Ja kun uinnin jälkeen kävi pistämässä poskeen kebabin salaatilla kiinalaisessa kuppilassa, tulihan maapallo kierrettyä noin puolessatoista tunnissa.

Kuvahan on elokuvasta Zombie ja Kummitusjuna. Hieno leffa, ainakin muistikuvien mukaan, ja se on ehdottomasti hankittava, kun tulee vastaan.

Pyhästä hengestä

Jos jatkaisin vähän edellisen postauksen teemaa karistaakseni nyt ainakin isomman narsistin viitan vielä kuitenkin suht´ kapeilta harteilta, niin todettakoon vielä että niin lihas kuin läskikin tulee ja menee. Mutta henki on se joka elää ja pysyy, ja se juuri on tämän omankin urheilupuolihulluuden taustalla. Eihän sitä muuten jaksaisi rehkiä, jos ei näkisi hikoilun taustalla jotain isompaa kuin maaksi jonakin päivänä jälleen tulevan biokemiallisen sekoituksen eri aineita (pääingredienttinä vesi, noin 70 %).

"Kun henki on vahva, niin vähäkin työ riittää maailman luomiseen." Vielä ei ole maailmoja luotu, mutta ehkä oma siivu sitä liikunnan avulla kuitenkin pelastettu.

Ja onhan se kai myös niin, että urheilullisuus on yleisesti hyväksyttyä valuuttaa vastakkaisen sukupuolen valloitusmarkkinoilla. Vaan henkipä on sielläkin se kaikista kovin Amex Platinum, tuo tietty katse silmissä ja pirun liukas kieli.

Ja tokihan se oikea korttikin auttaisi tuon hengen nostatuksessa.

Kesäraporttia pukkaa

Vaikka ei se vielä ihan syksy olekaan, on hyvä kääräistä blogipakettiin kulunut kesä, joka meni pääsääntöisesti uusien duunien merkeissä ilman lomia. Mutta ei se mitään, ehtihän tuota kesästäkin nauttia ulkoillen, rullaluistellen ja moottoripyöräillen. Terassilla tuli käytyä peräti kerran ja silloinkin nautittiin alkoholitonta olutta. Siksi olikin huvittavaa, että tuolloin kaaduin tuolilla istuen aika lahjakkaasti. Vaarallinen laji!

Kesän huippuhetkiä oli ehdottomasti AC/DC :n keikka. Jäätelöä kului melkoisen paljon, mutta muuten tuli vietettyä urheilullinen kesä sikäli kuin töiltä ehti. Ajan puutteen takia sekä muutenkaan en ottanut aurinkoa rannalla vaan lenkeillä. Sain tämän takia osakseni muutamia Kuka tuokin pullistelija kuvittelee olevansa -katseita päästellessäni menemään ahon laitaa ilman paitaa. Totta kai pikku narsistina mieluummin näyttäydyn harrastuksen takia sivutuotteena kehittyneessä puolikireässä tomumajassa kuin vaikkapa sellaisessa elintasokropassa, joka minulla oli vuosia sitten. Mutta siitä huolimatta menisin paidatta sen kerran kun kesä sallii, vaikka minulla olisi millainen ruho tahansa tai esimerkiksi karvainen selkäryijy. Pesukonekin kiittää jokaisesta hikivaatteesta, jota sen ei tarvitse pestä. Niitä kun ei ole tulematta vuodessa kovin monta.

Mutta sitten kuvittelen vasta etsiväni Hunksien puhelinnumeroa, kun minulla on kymmenen kiloa enemmän habaa luiden ympärillä. Epäilen, ettei se päivä taida koskaan koittaa, varsinkaan, jos maratonista unelmoin. Mutta sen voisi toki hölkytellä yläkroppa paljaana. Eipähän silloin tarvitsi rasvata ja teipata nännejäkään...

Gnothi seauton

Ja niin allekirjoittanut liittyi viikonloppuna veteraanikuntourheilijoiden kastiin, kun se 35 tuli mittariin. Ja vielä on se maratonikin suorittamatta, joten ei tässä todellakaan ruveta vielä mitään jäähdyttelemään.

Viikonloppu oli kyllä upea. Hieno sää ja kohdalle osuneet vapaapäivät suosivat rauhallista ja pienimuotoista juhlimista moottoripyöräillen. Tuli käydyksi Porvoossakin, jossa saaristolaisbuffet syötiin ja Remukin nähtiin, kuten myös paljon kiiltelevää kromia, niittejä ja nahkaa. Ja myöhemmin saunassa korvissa soivat päivän aikana kuuluneet jyhkeät moottorien äänet.

Tässä iässä sitä tulee tehtyä välitilinpäätöstä menneestä, ja omalla kohdallani homma on ollut aika rajua. Pitkä on ollut matka lähtöpisteeseen, eikä kolhuilta ole todellakaan vältytty. Mutta nyt on aika paiskata kättä itsensä kanssa ja olla valmis ottamaan vastaan, mitä tuleman pitää. Nyt sitä ehkä jo tuntee itsensä jotenkin, ja niinpä alkaakin olla korkea aika päättää, haluaako sitä olla naurulokki vai albatrossi.

My name is Koistinen

Pesujauhepakkauksen kylkiäisenä tullut ilmainen leffavuokraus tuli sijoitettua uusimpaan Bondiin, Quantum of Solaceen, joten taas yksi iso aukko yleissivistyksessä tuli paikattua. Luetaan sitten vaikka myöhemmin se Alastalon salissa...

Jo ensimetreiltä näki, että tässä ei olla enää minkään Roger Mooren kyydissä, vaan että ohjaksia pitelee nyt uusi turboahdettu tai spiidihöyryinen 007, Daniel Graig, joka vie actionin aivan uudelle tasolle, aivan kuten esikoisessaan Casino Royalessa, joka oli elokuvanakin hyvä. Tämä Quantum ei sitä valitettavasti ole. Toimintaa on jopa liikaa ja se on liian tiiviiksi ja nopeaksi leikattua. Käsikirjoituksessa ei ole oikein koukkua tai särmää ja koko raina on vähän kuin ylipitkä traileri. Päähän siitä vaan tulee kipeäksi, kuten liian monesta vodkamartinista. Pettymyshän tuo, ei mahda mitään.

Yhden illan loma

Eilen tuli moottoripyöräiltyä Järvenpään Puistoblueseihin, kadulle, jonka tunnelma ja tarjonta pysyy takuulla muuttumattomana vuodesta toiseen. Aurinkoinen ilta tarjosi upeaa ajantappoa kera paistettujen muikkujen ja lettukahvien. Huolestuttavaa sen sijaan oli, että jopa pinssitarjonta tuntui tällä kertaa kiinnostavan enemmän kuin kesämekkoisten naisten bongailu. Siksi päätinkin mennä Herbalife-edustajien kojulle, jossa suoritettiin ilmaista bioimpedanssimittausta. Ajattelin, että kun mahdollisuus kerran on, lisäravinnemyyntipuheen kuuntelu on pieni hinta raportista, joka näyttää keski-ikää ihan juurikin kolkuttavan miehen tilan.

Lahjomaton tulos oli, että metabolinen ikäni on 20 v., eikä muissakaan arvoissa mitään isompaa vikaa ollut, joskin parantamisen varaahan on aina. Kaipa sen verran raportti puhui puolestaan, ettei loppujen lopulta edes sitä myyntipuhetta kuulunut. Sitten menin iloisena penkomaan levyjä ja hihamerkkejä. Kirosin myös itsekseni, että miksei kaupoissa voi koskaan olla edes muutamaa yksikköä alkoholitonta "olutta" kylmässä. Henkisesti tunsin itseni 15-vuotiaaksi.

Kiinalainen juttu

Tänään vietetään virallisesti YK:n huumeiden vastaista päivää, vaikka Suomessa siihen otetaankin varaslähtö juhannusta edeltävällä viikolla.

Anyway, Kiina on ilmoittanut teloittaneensa tänään useita huumekaupasta kuolemaantuomittuja kansalaisiaan. Tämän valossa enpä oikeastaan edes halua tietää, miten siellä päin juhlistetaan ihmisoikeuksien päivää joulukuussa...

Vaihtoehto Sporttiteorialle

Koistinen ottaa nyt ja mainostaa "Mungolifen" blogia (http://mungolife.blogspot.com/) . Teen sen, koska uskon, että sen kauemmaksi allekirjoittaneen maailmaa ei voi enää päästä. Parikymppisen naisen ajatukset elämästä poikkeavat jokseenkin ainakin tämän keski-ikäistyvän sedän sieluntilasta, mutta en sano tätä millään tavalla pahalla vaan osoituksena sitä, että paljon on niityllä kasveja. Antaakaamme kaikkien kukkien kukkia, älköönkä niitettäkö minuakaan käpypalmua pois.

Keikkaraportti

Niin paljon kuin sitä onkaan viettänyt aikaa rehkien polulla, radalla tai salilla AC/DC :n tallennemusan tahdissa sappinesteet suussa, oli eilen mahdollisuus kerrankin istahtaa ja kokea yhtye elävänä eli livenä, kuten ammattimuusikot sanovat. Stadion oli täynnä ja jonot sen mukaiset krääsäkojuille, vessoihin sekä ruokapisteisiin. Makkaraperunat eivät ehtineet paistua edes kunnolla kypsiksi, kun niistä jo rokotettiin suolainen hinta. Anniskelualueet tulvivat kaatunutta bisseä ja saidaa, muovitörkyä sekä kaikennäköistä pitkätukkaista tai kaljua semihumalaista alfaäijää ja rokkimimmiä. Näkymä lavalle takakaarteesta oli kohtalaisen vaatimaton. Huomattavasti paremmin näki kentän bajamajarivistön ja pystyurinaalit. Onneksi sentään oli isot screenit, joista näki yhtyeen paremmin, tosin häiritsevällä viiveellä.

Keikka alkoi juna-aiheisella animaatiolla ja päättyi ilotulitukseen. Välissä soitettiin kovaäänistä musiikkia ja täytettiin iso puhallettava nainen. Eniten esillä oli koko ajan ilveilevä, edestakaisin pomppiva ja strippaavakin shortsihousuinen kitaristi. Lisäksi paljon heilui myös lippispäinen laulaja. Kuulimme seuraavat musiikkiesitykset: Rock'n Roll Train, Hell Ain't a Bad Place To Be, Back In Black, Big Jack, Dirty Deeds Done Dirt Cheap, Shut Down In Flames, Thunderstruck, Black Ice, The Jack, Hell's Bells, Shoot To Thrill, War Machine, Dog Eat Dog, Anything Goes, You Shook Me All Night Long, TNT, Whole Lotta Rosie, Let There Be Rock, Highway To Hell ja For Those About To Rock (We Salute You).

Kun keikka eteni, yleisö mylvi ja elehti yhä enemmän kuin ekstaasissa. Välillä tuli mieleen jopa kansallissosialistien puuhat tuosta massahysteriasta. Myös itse koin rokin huumaa, sitä en kiistä. Se on niitä asioita, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista, joten kiitosta vaan Angus ja kumppanit. Taas jaksaa sapettaa.

Yksi oli joukosta poissa

Tänään juostiin Tuusulanjärven maraton. En ollut paikalla. Jos olisin lähtenyt matkaan, minut olisi todennäköisesti saanut viedä tiputukseen varmaan ennen puoliväliä. Jo monta viikkoa kestänyt infektio ja melkoisen sökön oloinen selkä ovat tehneet tehtävänsä. Usein omaan sairasteluun on liittynyt myös pidempään kestänyt stressi. Niin nytkin, joten tämä ei ole mitään uutta. Tiedän, että tästä suosta noustaan, vaikkei sitä juuri nyt olekaan helppo uskoa. Tavoite on nyt syksyn juoksutapahtumissa, treenataan kesä ja katsotaan sallisiko elämäntilanne ja kroppa paremman valmistautumisen kuin kevät loppujen lopuksi antoi siihen mahdollisuuden. Nyt tiputetaan pois myös alkoholi. Nyt tehdään kaikki voitava, jotta se perkeleen 42 kilometriä mennään kunnialla läpi. Vaikka nyt onkin veto ollut totaalisen kateissa, luotan, että pohjalla kuitenkin piilee suhteellisen vankka peruskunto. On sitä sen verran hikipisaroita vuodatettu viiden vuoden aikana...

Tappion hetkellä

Nyt on puitu pari päivää sitä, miksi taas kerran meillä tie nousi lätkässä pystyyn, vaikka kaikki näytti hyvältä. Tehtiin muutama tyhmä virhe ja oltiin tehottomia, eikä saatu sitä ihan viimeistä itsestä irti. Näinhän se menee joka jumalan kerta.

Koistinen, jonka kaima valitettavasti loukkaantui kisoissa, alkaa uskoa siihen, että se vuoden 1995 mestaruus oli todellinen lipsahdus, kaikista pahin tilastokämmi, mitä ollaan jääkiekossa koettu. Ilman sitä olisimme symbolisestikin sellainen kansakunta, jollainen todellisuudessa olemme (tai ainakin Koistinen yksilönä uskoo olevansa) eli aina turpiinsa vähintään viime metreillä ottava, mutta silti aina tosissaan yrittävä ja aina uudestaan itsensä kasaava porukka, jonka hienojen pelien saldona on poikkeuksetta kunniakas häviö.

Ei muuta kuin ensi vuonna uudestaan takkiin ottamaan! Jo helmikuussa mahdollisuus hävitä taas, olympiafinaalissa vaikka jälleen Ruotsille. Mitäs me kauniit luuserit. Voittakoot huonommat eli ne, jotka eivät osaa hävitä kunnolla.

Kevätlaitumilla

Jo on viimein aikamoisen sitkeä flunssa talttunut, ja vihdoin myös rullaluistelukausi pärähtänyt käyntiin. Sen edellytyksenä oli uusien pyöränkiinnityspulttien löytyminen viisi vuotta vanhoihin luistimiin. Nuo kuusiokolopultit kun tuppaavat pyöristymään kannastaan, sillä niitä joutuu ruuvaamaan aika usein vaihdellessaan pyörien paikkoja tasaisen kulumisen toivossa. Onneksi itä-helsinkiläisestä urheiluliikkeestä löytyi vielä muutama oikea pultti, joten ostin koko varaston. Nyt ei homma jää niistä kiinni vaan myöhemmin joko jarrupalapuutteeseen (vielä varastossa yksi iskemätön) tai siihen, että luistimet kulahtavat muuten vaan.

Mutta tämän säätämisen jälkeen eilinen lenkki oli mannaa. Puhdistetut kadut tarjosivat tasaisen kyydin uusille pyörille ja keli oli juuri sopiva rullailua ajatellen. Yhtään lämpimämpää en toivoisikaan näin luistelun kannalta... Heräilevän luonnon tuoksu sekottui mukavasti monelta pihalta leijailleisiin grilliherkkujen aromeihin, kun päästelin menemään. Hemmetin hieno harrastus!

Onko Peksi pleksi?

Nyt on sitten podettu kunnon keväistä räkätautia eikä treenaamisesta ole tullut toviin mitään. Siksikin hiljaisempaa tällä rintamalla. Sen sijaan voi vaikka perehtyä lätkäkisoihin, jotka on yleensä se varmin kevään merkki. Sporttiteoria toivoo joukkueelle onnea. Peksi, hoida homma himaan!

Kehäraakin comeback

Ei ole totta. Jo toinen tunnustautunut tämän blogin lukija, joka kaiken lisäksi tuntui ihmettelevän, ettei päivityksiä tänne ole vähään aikaan kuulunut…. Pahoitteluni asiasta. Syitä on useampikin. Omien asioiden järjestely on vaatinut viime aikana erittäin paljon paukkuja, ja tässä välissä tuli käytyä myös pari kertaa ulkomailla. Sielläkin totta kai hieman treenattiin, vaihtelua haettiin mm. kipittelemällä rantahietikolla paljain varpain kuin David Hasselhoff konsanaan. Se on kunnon jalkahoitoa se. Lisäksi n. 120 porrasta kukkulalla sijainneelle hotellille tarjosivat varmasti paremmat puitteet urheilulle kuin muutaman neliön hikinen kuntosali, joka sieltä puuttui.

Jos nyt ajattelen tuota toukokuun maratonia, niin kyllä se vaan taitaa tulla liian äkkiä. Kun olen lähtöviivalla, tahdon olla luottavainen, että saan homman kunnialla kotiin. Nyt ei ole vielä sellaista tunnetta, ja reilu kuukausi olisi enää aikaa. Rullaluistelu- ja pyöräilykausi on aluillaan, ja uskon, että näiden lajien avulla saan tarvittavaa kestävyystreeniä, joka on kärsinyt jo neljä kuukautta selkävaivoista. Valitaan sitten joku toinen tapahtuma. Hieman olisi kutkuttanut osallistua heinäkuun lopussa Lahdessa järjestettäviin veteraanien yleisurheilukisoihin. Olisipa ollut herkullista, kun ensimmäinen maratonstartti olisi ollut MM-kisoissa! Sinne kun ei olisi vaadittu edes mitään aiempaa tulosta, mutta valitettavasti olen sattunut syntymään reilun viikon liian myöhään saadakseni osallistua noihin karkeloihin.

Antakaa lava, jossa raivota

Koistinen kuului joskus nuoruudessaan leffakerhoon ja näki Kuin raivo härkä –leffan tuolloin kankaalta. Nyt oli aika tarkistaa tuon klassikon päivän kunto DVD:ltä ja sykkihän se edelleen sellaista elämää, että pakkohan leffaa on arvostaa edelleen hemmetisti. Robert De Niron uskomaton omistautuminen roolityölleen (yli 1000 harjoituserää nyrkkeilyä ennen melkein kolmenkymmenen kg:n itsensä lihottamista) huokuu sellaista asennetta, josta ammentaisi mielellään maratonprojektiin ja miksei muihinkin haasteisiin.

Yksi uusista haasteista on yritys ottaa kitara haltuun. On se kumma, kuinka sitä on elänyt sellaisessa harhassa, että käsien lihakset ja koordinaatio olisi jotenkin jo kunnossa tai ainakin sinne päin. Ei ole.

On siis kevät

Kevät alkaa olla jo huulilla, maaliskuu on jo muutaman päivän vanha. Tarkistetaanpa oma status toukokuuta ajatellen.

Yleinen kunto on kelvollinen, paikkojen tilanne pitkästä aikaa jopa siedettävä. Selkävaivan pieniä jämiä vielä tuntuu. Kaksi kuukautta loukkaantumisesta jo mennyt. On se vaan sitkeässä.

Erityisesti nyrkkeilytreenien ansiosta maksimikestävyys (tai "vauhti-") on vamasti hyvällä tasolla, mutta maratonia varten tarvittava peruskestävyys on kieltämättä arvoitus. Juoksu on jäänyt valitettavan vähälle vuodenajankin takia. Mutta jos nyt alkaisi saamaan kilometrejä enemmän alle, homma voisi olla vielä ihan mahdollinen. En silti ota paineita toukokuun suhteen, muitakin mahdollisuuksia tulee kyllä myöhemmin. Peruskestävyys täytyy joka tapauksessa jotenkin lähiaikana testata.

Maratonin selvittäminen vaatinee myös jonkin verran henkisiä voimavaroja. Uskon niitä kyllä löytyvän riittävästi...

Lepopäivän ratoksi

Tänään tuli lusmuiltua, kun en mennytkään lenkille vaikka niin alkujaan suunnittelin. Laiskotti, oli kehno keli ja pohkeessa tuntui lievää rasitusoireilua. Nyt ei ole varaa pohjerevähdykseen. On se vaan sellainen vamma, joka pitää sivussa viikkotolkulla.

Sen sijaan tänään mm. hoideltiin asioita, katseltiin kun naisten joukkue otti hiihtokultaa sekä pimpattiin uusi mp3-soitin uusilla kuulokkeilla. Tänään ilmaantui myös ensimmäinen todistettu tämän blogin lukija. Siitä se lähtee. Tällä menolla ehkä kolmenkymmenen vuoden päästä lukijoita on sen verran, että alan ansaita blogini mainosmyynnillä. Että siinähän nostelette sitä eläkeikää. Eipä paljon paina, kun myöhemmin raportoin kuinka bingossa numerot taas napsahti kohdilleen sen jälkeen kun olin käynyt marketissa keskellä päivää santsaamassa kolme kuppia ilmaiskahvia, jota kaateli huono-osaisempi ikätoverini.

Hunajaa suoraan baanalta

Tämän takia sitä jaksaa tätä hommaa! Tänään oli se päivä, kun 11 km meni raskaalla märällä kelillä kuin kevyt tuuli, välillä spurtteja ottaen ja välillä isoja räntähiutaleita käsiin ja suuhun metsästäen. Iso mies ja leikkii julkisesti...

Sippaus ei ollut missään vaiheessa edes lähellä eikä mihinkään sattunut, mikä on viime aikoina ollut tosi harvinaista herkkua. Tänään löytynyt uusi mp3-soitin toisti Miljoonasadetta ja Neil Youngia, ja ajatus kulki kirkkaana kuin kristalli eilistä rasvaprosenttimittauslukemaa vielä vähän herutellen.

Edes Mickey Rourken sivu suun mennyt Oscar-pysti ei myöhemmin illalla harmittanut, kun euforian rippeissä vähän venytteli jalkoja. Onhan se Sean Penn myös kova äijä.

Viikkoraportti 5

Kosto on suloinen. Äsken palautui mp3-soitin takaisin kauppaan ilman ongelmia, joskaan uutta ei löytynyt vielä tilalle. Toisessa liikkeessä, kun myyjä oli printtaamassa muutamasta mallista speksejä, huolsin kipeitä selän lihaksia shiatsutuolissa. Mutta kauppoja poppivehkeestä ei tullut mukavasta odotteluajasta huolimatta, koska haluan, että se toimii AAA-paristolla eikä sitä tarvitse ladata millään usb-piuhalla. Muut toiveeni ovat pieni koko (eli ei kovalevyjä), jonkinlainen drm-tuki, radio ja se, ettei tarvitse asentaa läppäriin mitään uusia softia laitteen takia. Mutta tuntuu olevan vaikeaa saada kaikkea mahtumaan samaan laitteeseen. Ja sitten kun sellainen löytyy, sen laatu on kehno!

Harjoittelu on ollut sisäpainotteista viikon ajan, mutta lisätään lenkkien määrää sitten kevättä kohti. Salilla, sekä nyrkkeily- että kunto-, on käyty varsin ahkerasti ja onhan toki hieman juostukin. Yritetään tulevalla viikolla juosta enemmän. Mutta siihen se soitin olisi kiva...

Hiihtokisat alkoivat

Koistinen katsoi pitkästä aikaa hiihtokilpailun lähes kokonaan. Kyseessä oli Liberecin MM-kisojen naisten 10 km, jonka voitti meidän Aino-Kaisa jännittävien vaiheiden jälkeen. Sporttiteoria onnittelee!

Mutta mikään ei tule koskaan ylittämään draamana legendaarisia Lahden vuoden 2001 kisoja. Oi niitä aikoja, kun sitä säntäsi suorinta reittiä töistä kotiin paahtamaan popcorneja ja katsomaan suuren käryn jälkeistä lehdistötilaisuutta. Voi sitä suksisauvan tahallista katkomista, voi sitä suurta yhteistä häpeää! Silloin kansakunta oli täysin yhtä.

On koju pieni, jossa mies myy halpaa viinaa

Tästähän alkaa kehittyä varsinainen leffablogi, mutta ei se mitään. Kyllä sitä pätkien tiirailun ohella on treenattukin. Nyt on kuitenkin Sporttiteorian leffanurkan ensimmäisen ei-urheiluaiheisen leffan vuoro: Rööperi. Ainoa urheiluun liittyvä viittaus kyseisessä uudessa kotimaisessa rikosdraamakomediassa oli pesäpallomaila, mutta eipä silläkään kunnareita lyöty.

Mutta muuten kyseessä oli varsin toimiva tarina, jossa Suomen parhaat näyttelijät pistivät parastaan. Myös Juha Veijonen, mutta hänen hahmossaan häiritsi yksi asia. Hän muka oli Koistinen...

Ajankuva oli hyvin tehtyä, dialogi pääasiassa hersyvää ja draaman ohella näimme myös teemaan sopivaa mustaa huumoria. Ajat muuttuvat, mutta ihmisten perusongelmat ja tarpeet eivät. Nähtäväksi jää, kuinka uusi lama synnyttää uusia Tomppia ja Krisuja kaupunkien kaduille.

KVG - Koistinen vilkuilee Googlea

Eihän se uni meinannut tulla heti simmuun, kun mieltä jäi vähän vaivaamaan, että mikä rakennus se nyt sitten oikein olikaan, jonka portaita Rocky näissä leffoissa juoksee ylös kuin gaselli. Google kertoi vastauksen: Philadelphian taidemuseo.

Nytpä on mielessä taas tyyni rauha, kun tuokin selvisi.

Se ei ole ohi ennen kuin se on ohi

Sporttiteorian leffanurkka vuokrasi tänään Rocky Balboan, joka on takavuosien nyrkkeilysaagan viimeinen osa ja tavallaan paluu juurilleen. Se ensimmäinen Rockyhan oli jopa ihan hyvä elokuva, mutta eihän niitä jatko-osia kestänyt erkkikään.

Sama kaava toistuu, kun koipallojen seasta on kaivettu ne kulahtaneet harmaat collegeverkkarit ja taas juostaan sen saman Philadelphian jonkun merkittävän näköisen rakennuksen, minkä lie kaupungintalon, rappuja ylös henki höyryten ja kristallinkirkkaana mielessä Se Suuri Mahdollisuus eli ottelu mestaria vastaan. Myös raaka muna maistuu melkein kuin ennen vanhaan (Rockykaan ei lisäravinteisiin sorru!) ja koukkuja lyödään pakastehuoneen katosta riippuvaan teurasruhoon. Magnesiumitkin vain pöllähtelevät jo perinteeksi muodostuneessa treenikohtauksessa hidastetusti, kun varreltaan ikinuori Syltty-ori tarttuu levypainoihin, ja onpa mukaan mahdutettu tällä kertaa muodikas kahvakuulakin ja machoa kettingin heiluttelua. Hienvuodatuksen lisäksi myös jotain ihmissuhdedraamaa kehitellään, mutta ketä se nyt oikeasti kiinnostaa näissä pätkissä.

Se matsi on toteutettu tällä kertaa ihan tyylikkäästi, ja vastustajanakin on aito nyrkkeilijä Antonio Tarver, joka kerää Sporttiteorian irtopisteet DVD:n bonusmateriaalilla käyttämällään Helsingin olympialaisten paidallaan. Myös leffan filosofiaa on Koistinen joissain yhteyksissä "ilolla" siteerannut, eli ei se elämässä menestyminen perustu siihen kuinka kovaa lyö vaan siihen kuinka paljon kestää itse iskuja. Rockyn jatko-osat olivat kovia iskuja vyön alle, mutta tämä nousee, jos ei nyt klassikoksi, niin kuitenkin ihan kelpo viihteeksi.

Se ei ole ohi ennen kuin se on ohi, mutta nyt se on ohi. Ja seuraavaksi katsotaan kotimaista elokuvaa, jonka juoni voi olla ihan mitä vaan alitajunta sattuukaan kehittämään. Eli hyvää yötä...!

Sisäinen projektipalaveri

Nyt on mennyt jonkin aikaa vähän kevyemmällä treenillä niin, että ravinto ja lepo ovat korostuneet. Se alkaa tuntua palautumisena, niin ruumiin kuin hengenkin. Motivaatio, joka hetken oli kateissa, alkaa taas nousta ja 42 195 km ei tunnu ehkä sittenkään ihan utopialta.

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja muutkin kuin fyysiset impulssit voivat kuormittaa tuota monimutkaista biosysteemiä. Mutta kun fysiikka on kunnossa, kestämme paremmin meitä stressaavia asioita. Niin se vaan on. Uskokaa pois.

Tänään olisi tiedossa nyrkkeilytreenit, jotka ovat viime aikoina olleet meikäläisen harjoittelun kulmakivi. Juoksua ajatellen keli on ollut ulkona muuten hyvä, mutta liukkaus on tehnyt hommasta vähän riskaabelin. Nyt ei viitsisi teloa itseään ainakaan millään tyhmällä tavalla, sillä se venyttäisi projektia kyllä aika lailla. Kuten kaikissa projekteissa, eipä tässäkään ole yhtään ylimääräistä aikaa.

Viikkoraportti 4 - Sporttiteorian kosto

No niin se aika rientää ja taas on yksi treeniviikko takana. Viikko oli hieman kaksijakoinen, sillä merkkejä uudesta noususta näkyi, mutta silti selkä vaivaa tänäänkin edelleen taas. Se hieman vielä paheni eilisestä monen tunnin autolla ajamisesta erittäin haastavassa kelissä.

Tätä blogia on tullut päivitettyä viime aikoina harvemmin, mutta se ei johdu innostuksen tai luovuuden puutteesta. On vaan ollut tässä muutakin elämää, joka on vaatinut huomiota. Eihän toisaalta nyt kuitenkaan kovin paljoa paukkuja vaadi tämä dokumentointi. Ja ehkä jälkikäteen näihin on joskus hauska itsekin palata. Tai sitten nämä häviävät jonnekin bittiavaruuteen kuin tuhka taivaalle.

Mutta mikä on tuo otsikon kosto? Aionpa palauttaa jossain vaiheessa kauppaan tuon uuden mp3-soittimen. Se pitää häiritsevää surisevaa ääntä, joka ei ole oman pääni tuottamaa. Ääni nimittäin häviää, kun otan kuulokkeet pois...

Viikkoraportti 3

Vaikka harjoitusmäärät ovatkin nyt kohtuullisia, ne eivät ole vieläkään kovin spesifejä maratonia ajatellen. Tulee juostua liian vähän. Lisäksi selkä oireilee jonkin verran ja muutenkin homma on edelleen jokseenkin levällään. Sykemittari ei toimi ja jouduin ostamaan uuden mp3-soittimenkin, kun vanhan uskollisen poppikoneeni volumenappula jumitti lopullisesti. No uusi on nyt maratonia ajatellen parempi eli 8 kertaa tilavampi, ja vanhaa voi toki käyttää edelleen muistitikkuna.

Kriittisellä polulla

Käydessäni tänään aamupunnituksella digitaalinumerot näyttivät alhaisimpaa lukemaa varmaan pariinkymmeneen vuoteen. Syykin on selvä. Viime aikoina elämäni on ollut kovan treenaamisen ohella melkoisen kuluttavaa. Kropassa lienee kova kuhina päällä, ehkä jopa katabolia, ja edellisessä tekstissä esiintynyt talonmiehen suorittama injektio olisi tietenkin yksi ratkaisu. Tai ehkä lisäravinteet voisivat auttaa myös.

Mutta näihin ei nyt sorruta, vaan yritetään muita keinoja. Mitähän jos yrittäisi rauhoittaa elämän sellaiseksi, että se tukee projektia vielä paremmin? Kaikkeen en pysty tietenkään vaikuttamaan, mutta varmasti jotain voisin tehdä asian eteen.

Seuraavaksi lähdenkin tästä etsimään divariin uutta musiikkia lenkeille ja sitä kautta uutta kipinää hommaan... Vaikka takki onkin nyt vähän tyhjä, selän venähdyksestä iskiakseksi muuttuneiden oireiden hiipuminen luo myös uutta uskoa.

Kun fysiikka pettää, kemia tulee apuun

Olin 10-vuotias kun talonmies oli piikittänyt kuulemma vahingossa väärällä neulalla otsapantaista juuri olympiahopeaa voittanutta suomalaista kestävyysjuoksijaa. Siitä lähtien viimeistään lakkasin uskomasta joulupukkiin ja otsapantoihin.

Prisma esitti äskettäin dokumentin steroideista. Ja uusin City-lehtikin käsitteli roinaamisaihetta artikkelissaan. Eikä se leffan painijakaan ihan mustikkamuffinsseilla käynyt. Jos vielä on epäselvää, itse olen kuitenkin "natu" eli henkilö joka treenaa puhtaasti. Tiedän hyvin, että vaikka kuinka elän by the book ja kurinalaisesti ja vuodatan hikeä ja koen kipua varmasti ihan riittävästi harjoitteluni takia, en tule ikinä pärjäämään kaverille, joka treenaa suurinpiirtein silloin tällöin, bailaa ankarasti jne., mutta käyttää aineita. Tämä oli dokumentinkin selkeä viesti.

Aivan sama. Kilpailenkin vain itseäni vastaan ja haen omia fyysisiä genetiikan asettamia rajojani, en kemianteollisuuden. Ilmeisesti roinaamisen pitkäkäyttöiset vaikutukset ovat tutkijoillekin vielä vähän arvoitus, mutta ainakin oma maalaisjärkeni sanoo, että ei käyttö nyt ainakaan hyvää voi pitkässä juoksussa mitenkään tehdä. Siitä huolimatta moni douppaa, ja tietyllä tavalla jopa ymmärrän sen inhimilliseksi, kun haetaan konkreettista urheilumenestystä eli niitä mitaleita. Mutta kuntoilukäytössä homma on kyllä aika käsittämätöntä eikä ainakaan omaan treenifilosofiaani oikotiet sovi. Eilisen lenkkini kielletyin aine oli hampurilaisravintolasta hankittu pieni suklaapirtelö. Siitäkin tuli jo riittävän huono omatunto...

Viikkoraportti 2

Kävin lauantaina sekä sunnuntaina palauttavilla ehkä noin puolen tunnin lenkeillä. Paikat tuntuivat tukkoisilta ja hieman kieltämättä lauantaina väsyttivät myös ne parit oluet, jotka tuli edellisiltana kumottua. Kun treenaa paljon, alkoholi tuntuu jo tosi pieninäkin määrinä. Nyt on pari viikkoa mennyt vähän alavireisesti ja on ollut selkäkremppaa ja muuta. Se ei saa silti olla syy alkaa löysäilemään ravinnon ja muiden rutiinien suhteen. Huomenna ehkä pitkä lenkki, jos olo sen suo. Muuten todetaan nyt, että viime viikko meni kaikkea muuta tehdessä kuin juostessa (toki nyrkkeilyä ja sulkapalloa mahtui ohjelmaan). Korjataan asia tällä viikolla. Kelit ovat kyllä vaan taas aika epäkiitolliset, mikäli Terhi Nikkasta ja Petri Takalaa uskoo. Tai Mette Mannosta.

Sporttiteorian leffanurkka

Välillä on hyvä antaa kropan levähtää ja kuormittaa vähän myös aivojaan. Siksi Koistinen kävi katsomassa tänään uuden The Wrestler -elokuvan. Vaikka se sijoittuu urheilun maailmaan eli showpainiympyröihin, se on paljon paljon enemmän kuin urheiluelokuva. Se on ennen kaikkea tarina unelmista, pettymyksistä, rakkaudesta ja tuskasta. Showpaini esitetään raadollisena ja verisenä viihteenä, jonka eteen päähenkilökin Randy "The Ram" Robinson on uhrannut koko elämänsä ja terveytensäkin. Lohtua tuo ainoastaan orastava rakkaus strippariin Cassidyyn, joka niin ikään käyttää omaa ruumistaan yleisön primitiivisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Erona heillä on se, että Randy ei ole valmis luopumaan omasta urastaan, joka vääjämättä käy kohti ehtoota. Myös Koistinen on ollut tuntevinaan esimerkiksi selkää potiessaan tämän kehäraakkiefektin hyvinkin omakohtaisesti...

Ennakko-odotukset elokuvalle olivat erittäin suuret ja melko hyvin ne tulivatkin täytetyiksi. Henkilöt olivat verta ja lihaa ja esimerkiksi painijoiden keskinäinen solidaarisuus sekä Randyn kipeä suhde tyttäreensä tekivät leffasta erinomaisen elävän. Mickey Rourke oli loistava ja ansaitsi varmasti tänään julkistetun Oscar-ehdokkuutensa. Mutta sen sijaan en ymmärrä, kuinka leffa Curious Case of Benjamin Button tulee kahmimaan noita pystejä niin tuhottomasti. Nyt tuomitsen rainan näkemättä sitä, mutta jo trailerin perusteella konsepti, jossa vanhuksen fysiikalla varustetusta pikkupojasta kasvaa (eli tässä tapauksessa käänteisesti jotenkin nuortuu) Brad Pitt, joka sukeltaa veden alle elämänsä naisen kanssa kuutamoyönä, on laskelmoitua Hollywood-paskaa. Mutta kieltämättä David Fincher on ohjannut klassikkoja kuten Sevenin ja Fight Clubin, joten voi olla, että erehdyn nyt pahasti. Erehdyksestäni olisin pelkästään iloinen, jos nyt joku saa minut kiristämällä tai lahjomalla siihen leffaan lipun teatteriin ostamaan, mutta ainakin The Wrestleria voi Sporttiteoria lämpimästi suositella.

Viikkoraportti 1

Päättynyt viikko oli sittenkin aika risainen. Juoksukilometrejä kertyi maksimissaan 15 ja lisäksi kävin läpi vain yhdet nyrkkeilytreenit. Selkä vaivasi kieltämättä paljon, ja lisäksi viikko oli muutenkin melkoisen rankka. Näillä eväillä oli turha toivoa, että homma olisi kulkenut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta toivotaan juuri alkaneesta viikosta jo parempaa.

Selän oireet muuttivat viikon kuluessa jännästi muotoaan. Kipu alkoi säteillä oikeaan polveen ja reiteen, varpaat puutuivat ja lisäksi oikean kyljen lihakset nykivät pari päivää melkoisesti. Nyt selkä on, kunhan sain taas kerran noustua sängystä, taas piirun verran parempi. Eilisiltana puolen tunnin hölkkä häivytti kivun hetkiseksi lähes kokonaan, mistä oli todettava, että liike on hyvää lääkettä.

Selässä on kivun lisäksi tällä hetkellä myös muutama tikki, mutta ne ovat aivan toisen syyn takia. Sieltä poistettiin nimittäin luomi, mutta tuon operaation ei pitäisi vaikuttaa liikkumiseen mitenkään.

Prosessi vai projekti?

Tämä tuleva maraton on projekti, siitä ei ole epäilystäkään. Pitkään olin sitä mieltä, että koko elämä on lähinnä sarja erilaisia projekteja. Vähänpä tiesin. Elämä on toki projektejakin, ikään kuin suolana, mutta ennen kaikkea se on jatkuva ja etenevä henkilökohtainen prosessi kohdusta kuoppaan. Elämän tarkoitusta en tiedä, mutta ehkäpä se onkin vain se prosessi itse: tekemisen ja kokemisen riemu ja tuskakin.

Oppiminenkin on jatkuva prosessi ja siksi pyrin tekemään jotain urheiluunkin liittyvää joka päivä edes vähän. Samasta jatkuvuuden vaatimuksesta olen myös mm. kirjoittanut melko ahkerasti nyt tätä blogia. Kirjoittaminen tukee maratonprojektia sikälikin, että koska aikaa tulee vietettyä yksin lenkeillä nyt jonkin verran, tulee ajateltua kaikenlaisia asioita väkisinkin. Juoksemista ei suinkaan suotta ole joissain yhteyksissä pidetty Pohjolan vastineena joogalle, ja parhaimmillaan hyvän lenkin jälkeen pää tulee kyllä nollatuksi. Onhan siinä jotain henkistäkin, vaikka ei-juoksijan mielestä touhu vaikuttaakin yksitoikkoiselta junnaamiselta. Ja kyllähän itsekin tunnustan, että ilman mukana kulkevaa mp3-musiikkia olisi joskus pieni tylsistyminenkin varmaan ollut lähellä, ainakin tutuilla reiteillä.

Eilen vedin uusien lenkkareiden sisäänajolenkin, ja niiden tuntuma oli hyvä. Selkäpiru vaan oireilee vähän edelleenkin, joten ihan täysillä ei voi kyllä vielä mennä. Mutta ei nyt ihan toimettomanakaan onneksi tarvitse olla.

Välineurheilua

Siinä missä Kimi tuo julkisuuteen uuden formulansa, minulla on kunnia esitellä uudet lenkkarini, jotka hankin tänään. Ne ovat samanmerkkiset kuin edelliseni, mutta niiden värimaailma on entistäkin sexympi. Tärkeämpi ostoperuste kuitenkin oli se, hifistellysti ilmaistuna, että niiden pitäisi sopia ylipronatoivalle askellukselleni hyvin ja että kyseessä on ns. hybridimalli, joka toimii monentyyppisellä alustalla. Ainakin edelliset ovat palvelleet hyvin, ja minua on harmittanut, etten ostanut aikoinani niitä enemmänkin. Nyt toivon, että näiden uusien paholaisten avulla pystyisin viemään projektini loppuun. Tuhat kilometriä kuulemma pitäisi noilla pystyä menemään, kunnes niiden juoksuominaisuudet heikentyvät liikaa. Investoinnin kuluiksi tulisi tällöin 10 senttiä per kilometri.

Kun vielä lisään tähän, että sykemittarinikin lähti paristonvaihdon jälkeen toimimaan suht´ hyvin, vaikka lukemat vaelsivatkin aluksi, alkaa olla enää miehestä kiinni, kuinka homma toimii. Vielä kun saisi nuo lenkkikelit mukavimmiksi, mutta siihen ei enää ainakaan minun rahani taida riittää.

Henkistä harjoittelua

42 km:n matkan kirmaaminen pienen kesäisen leudon tuulen puhaltaessa ei voisi tuntua kaukaisemmalta haaveelta kuin tänään, jolloin nilkutin tulehduskipulääkkeen voimin kauppaan harmaassa ja märässä, kerrassaan ankeassa eteläisen Suomen talvisäässä.

Nyt iltaa kohti selkä alkaa olla jo ehkä parempi, mutta siltikään en taida rohjeta mennä illan nyrkkeilytreeneihin. Nyt maltti on valttia. Kukaan kuntoilija ei selviä ilman takapakkeja. Ne pitää kääntää edukseen, ja nämä vastoinkäymiset ovat vain kuin henkistä harjoittelua. Kyseinen vamma on onneksi tuttu juttu jo pidemmän ajan takaa. Tiedän jo aika tarkkaan miten se käyttäytyy ja mikä sille on hyväksi. Kyllä me kohta taas jo mennään!

Se otti selkään

Meikäläistä ja Kuitusen Virpiä ei sentään yhdistä seukkailu italialaisen mieshiihtäjän kanssa, mutta sen sijaan meillä molemmilla taitaa olla selkäongelma. Tänään salilla vanha tuttavani välilevy taas muistutti olemassaolostaan vihlaisemalla sen verran, että on aika hieman höllentää tahtia. Itse asiassa kroppa oireili jo eilen kävelyllä, ja nyt on vihdoin kai uskottava, että flunssan jälkeen treenien tuottama kuormitus on ollut ehkä hitusen liikaa, ja juuri nyt olen kai aika vammaherkkä. Se raja oman tason huippukunnon ja ylirasituksen välillä kun taitaa olla veteen piirretty viiva.

Nyt ei ole syytä rikkoa itseään, sillä kevät on pitkä. Toivottavasti nyt selvisin säikähdyksellä eikä tulevasta viikosta tulisi urheilun suhteen turhan repaleinen. Nyt selkä kuntoon hieman höllentämällä ja projektissa eteenpäin.

Salilla muuten näkyi, että niitä uudenvuodenlupauksia on tehty. Sen verran siellä oli porukkaa. Mukanani oli myös aiemmin mainitsemani sykemittarini, jonka sain viimein takaisin kasatuksi ja ajattelinpa testata sitä. Sen mukaan olen kuollut, koska eihän se mitään sykettä näyttänyt - nollaa vain. Pitänee kokeilla vaihtaa lähettimen paristo seuraavaksi. Jos ei se auta, joku vesilintu satuttanee mittarilla itseään...

Pyhä kolminaisuus

Periaatteessa se on helppoa. Täytyy vain pitää huoli siitä, että kolmikko treeni, ravinto ja lepo on balanssissa. Mutta sen löytäminen vaatii hieman kokemusta ja nöyryyttäkin.

Tänään oli helppo pitää lepopäivä. Suhteellisen kova treeniviikko vaati palauttelua. Osaan onneksi nykyään kuunnella kehon signaaleja aika hyvin. Harkitsin myös verenluovutuksessa käymistä, mutta päätin että juuri tänään tarvitsen hurmettani itsekin. Korvaan asian myöhemmin...

Ravintoa tankkasin buffetin äärellä. Kone käy nyt kovaa, ja sain varmasti rahalle vastinetta. Buffet-pöytä on urheilijan hyvä ystävä. Muita kavereita ovat mm. sauna ja sänky.

Kivusta ja särystä

Euforian vastakohta lienee dysforia. Ihan sellaista en nyt sentään kokenut sännätessäni tänään pienelle aamulenkille pimeään ja pakkaseen ilman aamupalaa, mutta eihän se heti mukavalta kuitenkaan tuntunut. Nyt on aika pikkuhiljaa ruveta kouluttamaan maallista tomumajaa käyttämään paremmin rasvoja polttoaineena. Aamulenkki kuitenkin herättää mukavasti, joskin jo nyt tuntuu siltä, että voisi taas ottaa pikku nokoset. Mutta en nyt sentään tohdi, kun pitää blogata muitakin kuin pelkkiä z-kirjaimia.

Nyt on mennyt pitkään ilman kipuja tai edes pieniä loukkaantumisia. Muutenkin olen välttynyt suuremmilta vammoilta, vaikka omaan valikoimaani onkin kuulunut mm. kontaktilajeja sekä sulka- ja jalkapalloa. Kun aloitin aktiivisemman urheilun, paikat olivat tovin erittäin arkoina. Ei mikään ihme, koska olihan uusi spartalaisempi komento kevyeen ja ns. makeaan (muka) elämään tottuneelle kropalle todellista shokkihoitoa, jota vastaan piti nousta kapinaan oikein kunnolla. Mutta ajan myötä ja myös pienen fysioterapian avulla päästiin noista kivuista eroon ja nyttemmin pääsääntöisesti on erittäin hyvä olo, varsinkin kun jaksaa vielä venytellä. Joskus sitä jopa kaipaa pientä kolotusta johonkin lihakseen, jotta voisi olla varma, että on treenannut kunnolla!

On muuten käsittämätöntä, että vakuutusyhtiöt vaativat usein lisävakuutusta esimerkiksi kontaktilajeille. Eivät taida ottaa laskelmissaan huomioon niitä piileviä säästöjä, joita syntyy kun niissä treeneissä, joissa riskit on hallittavissa muutenkin hyvin, kehittyy varmasti paremmat valmiudet kohdata yllättäviä ja jopa uhkaavia tilanteita. Nämä valmiudet voivat varmasti ehkäistä tai ainakin lieventää isojakin vahinkoja normaalielämässä. Minun mielestäni tämäntyyppisiä terveempiä elämäntapoja muutenkin korostavia lajeja harrastavat peruskansalaiset, joiksi en nyt lue tässä yhteydessä vaikkapa kilpailevia vapaaottelijoita, voisivat ihan hyvin saada vakuutuksensa jopa halvemmalla.

Joskus sentään euforiaakin

Eiliselle lenkille oli pakko antaa treenipäiväkirjassa, jota aloin pitää projektin takia, täydet pisteet. Kirpakassa pakkasessa lenkin puolestavälistä lähtien olo oli taivaallinen. Missään ei tuntunut, että olin juuri tekemässä liikuntasuoritusta. Loppumatkan ikään kuin liitelin, jaloissa ei tuntunut minkäänlaista rasitusta, henki kulki todella helposti eikä tullut edes oikein jano. Ei nyt ihan "runner´s high", mutta lähellä kuitenkin taidettiin käydä.

Kerran olen uskoakseni kokenut kunnolla tuon mystisen endorfiinimyrskyn, tosin vasta lenkin jälkeen. Pari vuotta sitten, aivan kammottavassa räntäsäässä hölkätyn 15-kilsaisen jälkeen, hihittelin itsekseni kotona suihkun jälkeen maailman täydellisyyttä.

Enimmäkseen juokseminen tarjoaa kuitenkin epämukavuutta. Mutta uskon, että pienen kärsimyksen jälkeen nautinto tuntuu entistäkin paremmalta. Ja sen kerran kun kulkee kuin unelma, antaa mennä vaan, koska niitä hetkiä kun ei oikein irtoa, tulee riittämään kyllä.

Se sykkii

Muistinpa eilen, että minulla on komerossa aliprojekti. Se on purettu ja puhdistamista odottava sykemittari (halpa malli). Voisihan sen kokeilla saada takaisin toimintaan, vaikka aika tarkasti olenkin oppinut arvioimaan oman sykkeeni ihan vaan tuntemuksen perusteella käyttäen kalibrointiin kuntosalin laitteisiin integroituja mittareita. Alun perinhän sykemittari taidettiin keksiä uimareiden tarpeisiin, kun siinä lajissa ei hikoiluaankaan oikein helposti havaitse.

Mutta en silti takaa, että ottaisin mittarin aktiivikäyttöön, vaikka saisinkin herätettyä sen takaisin eloon. Old school -mies kun nykyään olen...

Tämä starttiviikko on mennyt kyllä putkeen, kilsoja on tullut tähän mennessä ehkä n. 25. Tosin edelleen kuitenkin on flunssan rippeitä, mutta ei mitään rajoittavaa. Tänään ehkä heitän vielä pitkän lenkin, kun ilmakin on ulkona upean näköinen.