42 km:n matkan kirmaaminen pienen kesäisen leudon tuulen puhaltaessa ei voisi tuntua kaukaisemmalta haaveelta kuin tänään, jolloin nilkutin tulehduskipulääkkeen voimin kauppaan harmaassa ja märässä, kerrassaan ankeassa eteläisen Suomen talvisäässä.
Nyt iltaa kohti selkä alkaa olla jo ehkä parempi, mutta siltikään en taida rohjeta mennä illan nyrkkeilytreeneihin. Nyt maltti on valttia. Kukaan kuntoilija ei selviä ilman takapakkeja. Ne pitää kääntää edukseen, ja nämä vastoinkäymiset ovat vain kuin henkistä harjoittelua. Kyseinen vamma on onneksi tuttu juttu jo pidemmän ajan takaa. Tiedän jo aika tarkkaan miten se käyttäytyy ja mikä sille on hyväksi. Kyllä me kohta taas jo mennään!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti