Eiliselle lenkille oli pakko antaa treenipäiväkirjassa, jota aloin pitää projektin takia, täydet pisteet. Kirpakassa pakkasessa lenkin puolestavälistä lähtien olo oli taivaallinen. Missään ei tuntunut, että olin juuri tekemässä liikuntasuoritusta. Loppumatkan ikään kuin liitelin, jaloissa ei tuntunut minkäänlaista rasitusta, henki kulki todella helposti eikä tullut edes oikein jano. Ei nyt ihan "runner´s high", mutta lähellä kuitenkin taidettiin käydä.
Kerran olen uskoakseni kokenut kunnolla tuon mystisen endorfiinimyrskyn, tosin vasta lenkin jälkeen. Pari vuotta sitten, aivan kammottavassa räntäsäässä hölkätyn 15-kilsaisen jälkeen, hihittelin itsekseni kotona suihkun jälkeen maailman täydellisyyttä.
Enimmäkseen juokseminen tarjoaa kuitenkin epämukavuutta. Mutta uskon, että pienen kärsimyksen jälkeen nautinto tuntuu entistäkin paremmalta. Ja sen kerran kun kulkee kuin unelma, antaa mennä vaan, koska niitä hetkiä kun ei oikein irtoa, tulee riittämään kyllä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti