Tämä tuleva maraton on projekti, siitä ei ole epäilystäkään. Pitkään olin sitä mieltä, että koko elämä on lähinnä sarja erilaisia projekteja. Vähänpä tiesin. Elämä on toki projektejakin, ikään kuin suolana, mutta ennen kaikkea se on jatkuva ja etenevä henkilökohtainen prosessi kohdusta kuoppaan. Elämän tarkoitusta en tiedä, mutta ehkäpä se onkin vain se prosessi itse: tekemisen ja kokemisen riemu ja tuskakin.
Oppiminenkin on jatkuva prosessi ja siksi pyrin tekemään jotain urheiluunkin liittyvää joka päivä edes vähän. Samasta jatkuvuuden vaatimuksesta olen myös mm. kirjoittanut melko ahkerasti nyt tätä blogia. Kirjoittaminen tukee maratonprojektia sikälikin, että koska aikaa tulee vietettyä yksin lenkeillä nyt jonkin verran, tulee ajateltua kaikenlaisia asioita väkisinkin. Juoksemista ei suinkaan suotta ole joissain yhteyksissä pidetty Pohjolan vastineena joogalle, ja parhaimmillaan hyvän lenkin jälkeen pää tulee kyllä nollatuksi. Onhan siinä jotain henkistäkin, vaikka ei-juoksijan mielestä touhu vaikuttaakin yksitoikkoiselta junnaamiselta. Ja kyllähän itsekin tunnustan, että ilman mukana kulkevaa mp3-musiikkia olisi joskus pieni tylsistyminenkin varmaan ollut lähellä, ainakin tutuilla reiteillä.
Eilen vedin uusien lenkkareiden sisäänajolenkin, ja niiden tuntuma oli hyvä. Selkäpiru vaan oireilee vähän edelleenkin, joten ihan täysillä ei voi kyllä vielä mennä. Mutta ei nyt ihan toimettomanakaan onneksi tarvitse olla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti