Sporttiteorian leffanurkka

Välillä on hyvä antaa kropan levähtää ja kuormittaa vähän myös aivojaan. Siksi Koistinen kävi katsomassa tänään uuden The Wrestler -elokuvan. Vaikka se sijoittuu urheilun maailmaan eli showpainiympyröihin, se on paljon paljon enemmän kuin urheiluelokuva. Se on ennen kaikkea tarina unelmista, pettymyksistä, rakkaudesta ja tuskasta. Showpaini esitetään raadollisena ja verisenä viihteenä, jonka eteen päähenkilökin Randy "The Ram" Robinson on uhrannut koko elämänsä ja terveytensäkin. Lohtua tuo ainoastaan orastava rakkaus strippariin Cassidyyn, joka niin ikään käyttää omaa ruumistaan yleisön primitiivisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Erona heillä on se, että Randy ei ole valmis luopumaan omasta urastaan, joka vääjämättä käy kohti ehtoota. Myös Koistinen on ollut tuntevinaan esimerkiksi selkää potiessaan tämän kehäraakkiefektin hyvinkin omakohtaisesti...

Ennakko-odotukset elokuvalle olivat erittäin suuret ja melko hyvin ne tulivatkin täytetyiksi. Henkilöt olivat verta ja lihaa ja esimerkiksi painijoiden keskinäinen solidaarisuus sekä Randyn kipeä suhde tyttäreensä tekivät leffasta erinomaisen elävän. Mickey Rourke oli loistava ja ansaitsi varmasti tänään julkistetun Oscar-ehdokkuutensa. Mutta sen sijaan en ymmärrä, kuinka leffa Curious Case of Benjamin Button tulee kahmimaan noita pystejä niin tuhottomasti. Nyt tuomitsen rainan näkemättä sitä, mutta jo trailerin perusteella konsepti, jossa vanhuksen fysiikalla varustetusta pikkupojasta kasvaa (eli tässä tapauksessa käänteisesti jotenkin nuortuu) Brad Pitt, joka sukeltaa veden alle elämänsä naisen kanssa kuutamoyönä, on laskelmoitua Hollywood-paskaa. Mutta kieltämättä David Fincher on ohjannut klassikkoja kuten Sevenin ja Fight Clubin, joten voi olla, että erehdyn nyt pahasti. Erehdyksestäni olisin pelkästään iloinen, jos nyt joku saa minut kiristämällä tai lahjomalla siihen leffaan lipun teatteriin ostamaan, mutta ainakin The Wrestleria voi Sporttiteoria lämpimästi suositella.