Lepopäivän ratoksi

Tänään tuli lusmuiltua, kun en mennytkään lenkille vaikka niin alkujaan suunnittelin. Laiskotti, oli kehno keli ja pohkeessa tuntui lievää rasitusoireilua. Nyt ei ole varaa pohjerevähdykseen. On se vaan sellainen vamma, joka pitää sivussa viikkotolkulla.

Sen sijaan tänään mm. hoideltiin asioita, katseltiin kun naisten joukkue otti hiihtokultaa sekä pimpattiin uusi mp3-soitin uusilla kuulokkeilla. Tänään ilmaantui myös ensimmäinen todistettu tämän blogin lukija. Siitä se lähtee. Tällä menolla ehkä kolmenkymmenen vuoden päästä lukijoita on sen verran, että alan ansaita blogini mainosmyynnillä. Että siinähän nostelette sitä eläkeikää. Eipä paljon paina, kun myöhemmin raportoin kuinka bingossa numerot taas napsahti kohdilleen sen jälkeen kun olin käynyt marketissa keskellä päivää santsaamassa kolme kuppia ilmaiskahvia, jota kaateli huono-osaisempi ikätoverini.

Hunajaa suoraan baanalta

Tämän takia sitä jaksaa tätä hommaa! Tänään oli se päivä, kun 11 km meni raskaalla märällä kelillä kuin kevyt tuuli, välillä spurtteja ottaen ja välillä isoja räntähiutaleita käsiin ja suuhun metsästäen. Iso mies ja leikkii julkisesti...

Sippaus ei ollut missään vaiheessa edes lähellä eikä mihinkään sattunut, mikä on viime aikoina ollut tosi harvinaista herkkua. Tänään löytynyt uusi mp3-soitin toisti Miljoonasadetta ja Neil Youngia, ja ajatus kulki kirkkaana kuin kristalli eilistä rasvaprosenttimittauslukemaa vielä vähän herutellen.

Edes Mickey Rourken sivu suun mennyt Oscar-pysti ei myöhemmin illalla harmittanut, kun euforian rippeissä vähän venytteli jalkoja. Onhan se Sean Penn myös kova äijä.

Viikkoraportti 5

Kosto on suloinen. Äsken palautui mp3-soitin takaisin kauppaan ilman ongelmia, joskaan uutta ei löytynyt vielä tilalle. Toisessa liikkeessä, kun myyjä oli printtaamassa muutamasta mallista speksejä, huolsin kipeitä selän lihaksia shiatsutuolissa. Mutta kauppoja poppivehkeestä ei tullut mukavasta odotteluajasta huolimatta, koska haluan, että se toimii AAA-paristolla eikä sitä tarvitse ladata millään usb-piuhalla. Muut toiveeni ovat pieni koko (eli ei kovalevyjä), jonkinlainen drm-tuki, radio ja se, ettei tarvitse asentaa läppäriin mitään uusia softia laitteen takia. Mutta tuntuu olevan vaikeaa saada kaikkea mahtumaan samaan laitteeseen. Ja sitten kun sellainen löytyy, sen laatu on kehno!

Harjoittelu on ollut sisäpainotteista viikon ajan, mutta lisätään lenkkien määrää sitten kevättä kohti. Salilla, sekä nyrkkeily- että kunto-, on käyty varsin ahkerasti ja onhan toki hieman juostukin. Yritetään tulevalla viikolla juosta enemmän. Mutta siihen se soitin olisi kiva...

Hiihtokisat alkoivat

Koistinen katsoi pitkästä aikaa hiihtokilpailun lähes kokonaan. Kyseessä oli Liberecin MM-kisojen naisten 10 km, jonka voitti meidän Aino-Kaisa jännittävien vaiheiden jälkeen. Sporttiteoria onnittelee!

Mutta mikään ei tule koskaan ylittämään draamana legendaarisia Lahden vuoden 2001 kisoja. Oi niitä aikoja, kun sitä säntäsi suorinta reittiä töistä kotiin paahtamaan popcorneja ja katsomaan suuren käryn jälkeistä lehdistötilaisuutta. Voi sitä suksisauvan tahallista katkomista, voi sitä suurta yhteistä häpeää! Silloin kansakunta oli täysin yhtä.

On koju pieni, jossa mies myy halpaa viinaa

Tästähän alkaa kehittyä varsinainen leffablogi, mutta ei se mitään. Kyllä sitä pätkien tiirailun ohella on treenattukin. Nyt on kuitenkin Sporttiteorian leffanurkan ensimmäisen ei-urheiluaiheisen leffan vuoro: Rööperi. Ainoa urheiluun liittyvä viittaus kyseisessä uudessa kotimaisessa rikosdraamakomediassa oli pesäpallomaila, mutta eipä silläkään kunnareita lyöty.

Mutta muuten kyseessä oli varsin toimiva tarina, jossa Suomen parhaat näyttelijät pistivät parastaan. Myös Juha Veijonen, mutta hänen hahmossaan häiritsi yksi asia. Hän muka oli Koistinen...

Ajankuva oli hyvin tehtyä, dialogi pääasiassa hersyvää ja draaman ohella näimme myös teemaan sopivaa mustaa huumoria. Ajat muuttuvat, mutta ihmisten perusongelmat ja tarpeet eivät. Nähtäväksi jää, kuinka uusi lama synnyttää uusia Tomppia ja Krisuja kaupunkien kaduille.

KVG - Koistinen vilkuilee Googlea

Eihän se uni meinannut tulla heti simmuun, kun mieltä jäi vähän vaivaamaan, että mikä rakennus se nyt sitten oikein olikaan, jonka portaita Rocky näissä leffoissa juoksee ylös kuin gaselli. Google kertoi vastauksen: Philadelphian taidemuseo.

Nytpä on mielessä taas tyyni rauha, kun tuokin selvisi.

Se ei ole ohi ennen kuin se on ohi

Sporttiteorian leffanurkka vuokrasi tänään Rocky Balboan, joka on takavuosien nyrkkeilysaagan viimeinen osa ja tavallaan paluu juurilleen. Se ensimmäinen Rockyhan oli jopa ihan hyvä elokuva, mutta eihän niitä jatko-osia kestänyt erkkikään.

Sama kaava toistuu, kun koipallojen seasta on kaivettu ne kulahtaneet harmaat collegeverkkarit ja taas juostaan sen saman Philadelphian jonkun merkittävän näköisen rakennuksen, minkä lie kaupungintalon, rappuja ylös henki höyryten ja kristallinkirkkaana mielessä Se Suuri Mahdollisuus eli ottelu mestaria vastaan. Myös raaka muna maistuu melkein kuin ennen vanhaan (Rockykaan ei lisäravinteisiin sorru!) ja koukkuja lyödään pakastehuoneen katosta riippuvaan teurasruhoon. Magnesiumitkin vain pöllähtelevät jo perinteeksi muodostuneessa treenikohtauksessa hidastetusti, kun varreltaan ikinuori Syltty-ori tarttuu levypainoihin, ja onpa mukaan mahdutettu tällä kertaa muodikas kahvakuulakin ja machoa kettingin heiluttelua. Hienvuodatuksen lisäksi myös jotain ihmissuhdedraamaa kehitellään, mutta ketä se nyt oikeasti kiinnostaa näissä pätkissä.

Se matsi on toteutettu tällä kertaa ihan tyylikkäästi, ja vastustajanakin on aito nyrkkeilijä Antonio Tarver, joka kerää Sporttiteorian irtopisteet DVD:n bonusmateriaalilla käyttämällään Helsingin olympialaisten paidallaan. Myös leffan filosofiaa on Koistinen joissain yhteyksissä "ilolla" siteerannut, eli ei se elämässä menestyminen perustu siihen kuinka kovaa lyö vaan siihen kuinka paljon kestää itse iskuja. Rockyn jatko-osat olivat kovia iskuja vyön alle, mutta tämä nousee, jos ei nyt klassikoksi, niin kuitenkin ihan kelpo viihteeksi.

Se ei ole ohi ennen kuin se on ohi, mutta nyt se on ohi. Ja seuraavaksi katsotaan kotimaista elokuvaa, jonka juoni voi olla ihan mitä vaan alitajunta sattuukaan kehittämään. Eli hyvää yötä...!

Sisäinen projektipalaveri

Nyt on mennyt jonkin aikaa vähän kevyemmällä treenillä niin, että ravinto ja lepo ovat korostuneet. Se alkaa tuntua palautumisena, niin ruumiin kuin hengenkin. Motivaatio, joka hetken oli kateissa, alkaa taas nousta ja 42 195 km ei tunnu ehkä sittenkään ihan utopialta.

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja muutkin kuin fyysiset impulssit voivat kuormittaa tuota monimutkaista biosysteemiä. Mutta kun fysiikka on kunnossa, kestämme paremmin meitä stressaavia asioita. Niin se vaan on. Uskokaa pois.

Tänään olisi tiedossa nyrkkeilytreenit, jotka ovat viime aikoina olleet meikäläisen harjoittelun kulmakivi. Juoksua ajatellen keli on ollut ulkona muuten hyvä, mutta liukkaus on tehnyt hommasta vähän riskaabelin. Nyt ei viitsisi teloa itseään ainakaan millään tyhmällä tavalla, sillä se venyttäisi projektia kyllä aika lailla. Kuten kaikissa projekteissa, eipä tässäkään ole yhtään ylimääräistä aikaa.

Viikkoraportti 4 - Sporttiteorian kosto

No niin se aika rientää ja taas on yksi treeniviikko takana. Viikko oli hieman kaksijakoinen, sillä merkkejä uudesta noususta näkyi, mutta silti selkä vaivaa tänäänkin edelleen taas. Se hieman vielä paheni eilisestä monen tunnin autolla ajamisesta erittäin haastavassa kelissä.

Tätä blogia on tullut päivitettyä viime aikoina harvemmin, mutta se ei johdu innostuksen tai luovuuden puutteesta. On vaan ollut tässä muutakin elämää, joka on vaatinut huomiota. Eihän toisaalta nyt kuitenkaan kovin paljoa paukkuja vaadi tämä dokumentointi. Ja ehkä jälkikäteen näihin on joskus hauska itsekin palata. Tai sitten nämä häviävät jonnekin bittiavaruuteen kuin tuhka taivaalle.

Mutta mikä on tuo otsikon kosto? Aionpa palauttaa jossain vaiheessa kauppaan tuon uuden mp3-soittimen. Se pitää häiritsevää surisevaa ääntä, joka ei ole oman pääni tuottamaa. Ääni nimittäin häviää, kun otan kuulokkeet pois...

Viikkoraportti 3

Vaikka harjoitusmäärät ovatkin nyt kohtuullisia, ne eivät ole vieläkään kovin spesifejä maratonia ajatellen. Tulee juostua liian vähän. Lisäksi selkä oireilee jonkin verran ja muutenkin homma on edelleen jokseenkin levällään. Sykemittari ei toimi ja jouduin ostamaan uuden mp3-soittimenkin, kun vanhan uskollisen poppikoneeni volumenappula jumitti lopullisesti. No uusi on nyt maratonia ajatellen parempi eli 8 kertaa tilavampi, ja vanhaa voi toki käyttää edelleen muistitikkuna.