Eilen tuli moottoripyöräiltyä Järvenpään Puistoblueseihin, kadulle, jonka tunnelma ja tarjonta pysyy takuulla muuttumattomana vuodesta toiseen. Aurinkoinen ilta tarjosi upeaa ajantappoa kera paistettujen muikkujen ja lettukahvien. Huolestuttavaa sen sijaan oli, että jopa pinssitarjonta tuntui tällä kertaa kiinnostavan enemmän kuin kesämekkoisten naisten bongailu. Siksi päätinkin mennä Herbalife-edustajien kojulle, jossa suoritettiin ilmaista bioimpedanssimittausta. Ajattelin, että kun mahdollisuus kerran on, lisäravinnemyyntipuheen kuuntelu on pieni hinta raportista, joka näyttää keski-ikää ihan juurikin kolkuttavan miehen tilan.
Lahjomaton tulos oli, että metabolinen ikäni on 20 v., eikä muissakaan arvoissa mitään isompaa vikaa ollut, joskin parantamisen varaahan on aina. Kaipa sen verran raportti puhui puolestaan, ettei loppujen lopulta edes sitä myyntipuhetta kuulunut. Sitten menin iloisena penkomaan levyjä ja hihamerkkejä. Kirosin myös itsekseni, että miksei kaupoissa voi koskaan olla edes muutamaa yksikköä alkoholitonta "olutta" kylmässä. Henkisesti tunsin itseni 15-vuotiaaksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti