Uskottava se on, että tänäkään vuonna ei sitten vielä maratonia menty. Se oli yksi uudenvuodenlupauksistani. Ne kaksi muuta puolijulkista lupaustani eli uuden työn ja uuden asunnon sentään sain jollain ilveellä hoidetuiksi, joskin ihan eri tavalla kuin vuosi sitten kuvittelin. Elämä yllättää välillä.
Olisi hyvä, että olisi jonkinlainen treenirauha, elämä sen verran stabiilia, että voisi keskittyä paremmin tai että energiaa ei hukkuisi turhaan perusasioiden pyörittelyyn. Toisaalta ne perusasiat muodostavat kai sitten itse elämän tai ainakin ison osan siitä.
Vuoden tai oikeastaan parin aikana on tullut seilattua taivaan ja helvetin välistä reittiä turhan tiuhaan. Molemmat paikat häiritsevät keskittymistä. Tämä seilaaminen on osaltaan luonnekysymys, sillä joillakin meistä taivaan ja helvetin väli on yksinkertaisesti lyhyempi, mutta myös olosuhteiden sanelemaa. Josko sitä joskus olisi niin kova luu, että mikään ei häiritsisi keskittymistä? Siihen tuskin kuitenkaan koskaan pystyy. Ja pitäisiköhän edes olla täysin zombie? Molemmat paikat, taivas ja helvetti, ovat tarpeellisia.
Jin & jang.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti