Lauantai-ilta yksin kotona nojatuolissa, stereoissa vanhaa jazzia, ulkona kirpeä pakkanen ja mielessä ajatukset siitä, mihin suuntaan tätä hommaa lähtisi jalostamaan vuonna 2010. Maraton on alkanut tuntua jotenkin vieraalta jutulta, eikä sitä oikein ymmärrä, miksi siihen aikoinaan niin kovin hurahtikaan.
Mutta mikä syy se sitten olisi, minkä takia itseään rääkkää?
Parempi kunto ja terveys? Kyllä toki, sivutuotteena, mutta eihän aktiivisinkaan liikunta varmuudella takaa, ettei sairastu tai joudu esimerkiksi johonkin onnettomuuteen.
Elämäntapa? On varmasti, mutta miksi se on tullut valituksi, joko tietoisesti tai alitajuisesti?
Nojatuolifilosofi Koistinen kaataa itselleen lisää jämäglögiä ja tunkee suuhunsa kuivahtanutta piparia. Sitten hän tajuaa, että sitä voi lyödä baaritiskillä tai poikain saunaillassa pöytään maratonin tulosluettelon, mutta se ei varmastikaan herätä kenessäkään samanlaista ihailua tai kiinnostusta kuin t-paidan hihan alta pilkottava hauis tai vaikka biitsillä tahdonalaisesti värähtelevä rintalihas, kuten Mattiesko Hytönenkin taannoisessa kolumnissaan osuvasti kirjoitti.
Ulkonäköhän se on, mikä ihmisten sosiaalisissa ympyröissä merkitsee hyvinkin paljon. Sitä kun ei ole tullut saatua Ferraria, niin lohduttaudutaan sitten sixpackilla, joka on periaatteessa kaikille suurinpiirtein samanlaisella uhrauksella saatavissa yhteiskuntaluokasta riippumatta. Toki geeneillä on merkitystä, mutta kuitenkin.
Koska asiat ovat, miltä ne näyttävät, Koistinen ottaa nyt missiokseen entistä sporttisemman ulkonäön metsästämisen. Hän katselee bodausvideoita Youtubesta ja ottaa selvää erilaisista treeniohjelmista. Hän sortuu ostamaan jopa hieman lisäravinteita, käyttääkseen niitä kohtuudella. Hän siis alkaa kehittää kroppaansa entistä systemaattisemmin vuonna 2010. Hän kirmaa myös sen maratonin, jos siltä tuntuu, mutta se ei ole enää päätavoite. Päätavoite on nyt yksinkertaisesti näyttää mahdollisimman hyvältä. Se on vähän vaikeasti mitattava tavoite, mutta se on toisen palaverin paikka.
On helpottavaa tunnustaa tosiasiat. Yksi oleellinen fakta on, että Koistinen on narsisti, mutta siinä ei ole mitään uutta.
lauantai 9. tammikuuta 2010
lauantai 2. tammikuuta 2010
Sporttiteorian uudenvuodenpuhe
Miehet,
Vuosi 2009 päättyi traagisiin tapahtumiin espoolaisessa ostoskeskuksessa. On selvinnyt, että murhien (eikä minkään julkisuudessa käytetyn termin "ampumavälikohtauksen") motiivina oli, taas kerran, mustasukkaisuus.
Suonissamme virtaa testosteroni, kannamme alkukantaista biologista perimää emmekä voi kieltää vaistojamme. Naisen puolesta tai takia on ihan luonnollista tehdä jotain "järjetöntä", mutta väkivallan käyttöä on Koistisesta ainakin aika vaikea yhdistää mitenkään rakkauteen.
Miehet, jos tulee turpiin lemmessä, teitä vaikka petetään tai teidät jätetään, kestäkää se kuin nainen. Rypekää itsesäälissä aikanne älkääkä ensimmäiseksi tarttuko pulloon tai ainakaan pidemmäksi aikaa. Itkeminen ei ole pakollista mutta suositeltavaa. Jos ette ole shoppailuihmisiä, kuten ehkä lienee asia, menkää purkamaan pahaa oloanne vaikka salille. Siellä on usein nyrkkeilysäkki. Sitä saa lyödä.
Ja kun pahimmat haavat on nuoltu, voikin alkaa pitää huolta itsestään toden teolla. Hemmotelkaa itseänne. Älkää jääkö kotiin makaamaan, vaan olkaa edes jollain tavoin aktiivisia. Strippausluolat, nettiporno, laastarisuhteet ja muut sellaiset eivät ole pakollisia, mutta joissain tapauksissa ookoo. Varoituksena todettakoon, että näihin vieroitushoitoihinkin voi kuitenkin helposti jäädä koukkuun eikä se edistä pitkässä juoksussa asiaa.
Ja jos kostaa sille exälle välttämättä täytyy, paras tapa on seuraava: ottakaa tapahtuneesta opiksenne, kehittykää, vahvistukaa ja kasatkaa OMAN elämänne palikat uudelleen, entistä parempaan järjestykseen. Jos ette voi ystäviä olla, ignooratkaa häntä ennemmin kuin häiriköikö tai ahdistelko häntä. Ei teidän suhteenne ollut kaiken sen negatiivisen energian arvoinen.
Paras tietenkin olisi, jos ei tarvitsisi kenellekään kostaa, exälle saati sivullisille. Ei se sen vaikeampaa jumalauta ole. Ei siihen tukiryhmiä tai valtakunnallista suruliputusta todellakaan tarvita.
Vuosi 2009 päättyi traagisiin tapahtumiin espoolaisessa ostoskeskuksessa. On selvinnyt, että murhien (eikä minkään julkisuudessa käytetyn termin "ampumavälikohtauksen") motiivina oli, taas kerran, mustasukkaisuus.
Suonissamme virtaa testosteroni, kannamme alkukantaista biologista perimää emmekä voi kieltää vaistojamme. Naisen puolesta tai takia on ihan luonnollista tehdä jotain "järjetöntä", mutta väkivallan käyttöä on Koistisesta ainakin aika vaikea yhdistää mitenkään rakkauteen.
Miehet, jos tulee turpiin lemmessä, teitä vaikka petetään tai teidät jätetään, kestäkää se kuin nainen. Rypekää itsesäälissä aikanne älkääkä ensimmäiseksi tarttuko pulloon tai ainakaan pidemmäksi aikaa. Itkeminen ei ole pakollista mutta suositeltavaa. Jos ette ole shoppailuihmisiä, kuten ehkä lienee asia, menkää purkamaan pahaa oloanne vaikka salille. Siellä on usein nyrkkeilysäkki. Sitä saa lyödä.
Ja kun pahimmat haavat on nuoltu, voikin alkaa pitää huolta itsestään toden teolla. Hemmotelkaa itseänne. Älkää jääkö kotiin makaamaan, vaan olkaa edes jollain tavoin aktiivisia. Strippausluolat, nettiporno, laastarisuhteet ja muut sellaiset eivät ole pakollisia, mutta joissain tapauksissa ookoo. Varoituksena todettakoon, että näihin vieroitushoitoihinkin voi kuitenkin helposti jäädä koukkuun eikä se edistä pitkässä juoksussa asiaa.
Ja jos kostaa sille exälle välttämättä täytyy, paras tapa on seuraava: ottakaa tapahtuneesta opiksenne, kehittykää, vahvistukaa ja kasatkaa OMAN elämänne palikat uudelleen, entistä parempaan järjestykseen. Jos ette voi ystäviä olla, ignooratkaa häntä ennemmin kuin häiriköikö tai ahdistelko häntä. Ei teidän suhteenne ollut kaiken sen negatiivisen energian arvoinen.
Paras tietenkin olisi, jos ei tarvitsisi kenellekään kostaa, exälle saati sivullisille. Ei se sen vaikeampaa jumalauta ole. Ei siihen tukiryhmiä tai valtakunnallista suruliputusta todellakaan tarvita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)