Se ei ole ohi ennen kuin se on ohi

Sporttiteorian leffanurkka vuokrasi tänään Rocky Balboan, joka on takavuosien nyrkkeilysaagan viimeinen osa ja tavallaan paluu juurilleen. Se ensimmäinen Rockyhan oli jopa ihan hyvä elokuva, mutta eihän niitä jatko-osia kestänyt erkkikään.

Sama kaava toistuu, kun koipallojen seasta on kaivettu ne kulahtaneet harmaat collegeverkkarit ja taas juostaan sen saman Philadelphian jonkun merkittävän näköisen rakennuksen, minkä lie kaupungintalon, rappuja ylös henki höyryten ja kristallinkirkkaana mielessä Se Suuri Mahdollisuus eli ottelu mestaria vastaan. Myös raaka muna maistuu melkein kuin ennen vanhaan (Rockykaan ei lisäravinteisiin sorru!) ja koukkuja lyödään pakastehuoneen katosta riippuvaan teurasruhoon. Magnesiumitkin vain pöllähtelevät jo perinteeksi muodostuneessa treenikohtauksessa hidastetusti, kun varreltaan ikinuori Syltty-ori tarttuu levypainoihin, ja onpa mukaan mahdutettu tällä kertaa muodikas kahvakuulakin ja machoa kettingin heiluttelua. Hienvuodatuksen lisäksi myös jotain ihmissuhdedraamaa kehitellään, mutta ketä se nyt oikeasti kiinnostaa näissä pätkissä.

Se matsi on toteutettu tällä kertaa ihan tyylikkäästi, ja vastustajanakin on aito nyrkkeilijä Antonio Tarver, joka kerää Sporttiteorian irtopisteet DVD:n bonusmateriaalilla käyttämällään Helsingin olympialaisten paidallaan. Myös leffan filosofiaa on Koistinen joissain yhteyksissä "ilolla" siteerannut, eli ei se elämässä menestyminen perustu siihen kuinka kovaa lyö vaan siihen kuinka paljon kestää itse iskuja. Rockyn jatko-osat olivat kovia iskuja vyön alle, mutta tämä nousee, jos ei nyt klassikoksi, niin kuitenkin ihan kelpo viihteeksi.

Se ei ole ohi ennen kuin se on ohi, mutta nyt se on ohi. Ja seuraavaksi katsotaan kotimaista elokuvaa, jonka juoni voi olla ihan mitä vaan alitajunta sattuukaan kehittämään. Eli hyvää yötä...!